Kesäaikaan terassit, puistot ja uimarannat täyttyvät auringosta ja perheen tai ystävien seurasta nauttivista lomalaisista. Itselleen voi silloin tällöin sallia oluen grilliruoan kyytipojaksi tai lasillisen valkoviiniä piknikillä, mutta päivittäin nautittuna alkoholista voi tulla sitkeä vieras, josta on vaikea päästä eroon.
Lomalla moni ottaa rennosti myös alkoholinkäytön suhteen. Pienestä alkoholimäärästä ei mielletä olevan mitään haittaa, koska siitä ei humallu. Vaikuttaako pienikin määrä alkoholia terveyteen säännöllisesti nautittuna?
– Lomalla halutaan nauttia hyvästä ruoasta ja juomasta, mutta kehottaisin pitämään loman aikana myös alkoholittomia päiviä. Vaikka yhdellä annoksella eli esimerkiksi 0,33 litran oluella ei vielä ole terveydellisiä haittavaikutuksia, harva lopettaa siihen yhteen. Jo toinen annos heikentää yöunen laatua, koska alkoholi siirtää syvän unen alkamista, työterveyslääkäri Päivi Metsäniemi Terveystalo Pasilasta sanoo.

Suosi helteellä janojuomana vettä

Varsinkin helteisellä ilmalla janojuomaksi sopii parhaiten vesi tai muu alkoholiton ja kofeiiniton juoma. Alkoholi poistaa elimistöstä nestettä, joten kuumalla ilmalla se pahentaa nestehukan uhkaa. Myös hikoilu on helteellä suurempaa. Nestetasapainon järkkyminen rasittaa sydäntä, ja se ilmenee huonovointisuutena.
– Helteellä pitäisi muistaa juoda päivän aikana vähintään 1,5 litraa vettä tai sitä vastaavaa nestettä. Jos rehkii esimerkiksi pihatöissä tai urheilee, määrä voi olla jopa 3 litraa. Nestetasapaino on kunnossa, jos virtsaamisen tarve on normaali, Metsäniemi havainnollistaa.
Alkoholia nauttineen kannattaa jättää urheileminen toiseen ajankohtaan, koska se kuormittaa kehoa helteen lailla. Alkoholin vaikutuksen alaisena tai krapulassa urheilu rasittaa sydäntä ja väsyttää kehoa entisestään ilman kuntoa kohottavaa vaikutusta. Jos lenkillä siis hengästyy ja sydän hakkaa tavallista enemmän päivällä nautitun parin oluen seurauksena, kannattaa vaihtaa juoksu kevyeen kävelyyn.

Keho tottuu alkoholiin

Kesällä pienten tapaturmien määrä lisääntyy, kun ihmisillä on enemmän vapaa-aikaa kaikenlaiseen puuhasteluun. Myös selvin päin sattuu ja tapahtuu, mutta alkoholi lisää tapaturmariskiä.
– Jos tietää joutuvansa samana päivänä ajamaan autoa, polkupyörää tai venettä, on parempi jättää olut ottamatta. Alkoholin palamisaika elimistössä vaihtelee paljon ihmisestä riippuen, ja sitä on hyvin vaikea laskea itse. Keskimäärin yksi annos alkoholia palaa naisilla kahdessa ja miehillä puolessatoista tunnissa, Metsäniemi kertoo.
Kesän jälkeen paluu arkeen voi tuntua vaikealta, jos on lomalla opettanut kehonsa päivittäisiin alkoholiannoksiin – se nimittäin tottuu siihen.
– Tottumisen huomaa paitsi oman sietokyvyn kasvuna, myös siitä, että alkoholia tekee mieli. Jos huomaa yhä useammin keksivänsä itselleen alkoholin käyttöön oikeuttavia syitä, on paikallaan pysähtyä miettimään omaa suhdettaan siihen, Metsäniemi sanoo.