BB-talon asukkaat pohtivat seksin harrastamista talossa – Pekalta yllättävä tunnustus!
Big Brother Suomi -ohjelmassa on seurattu tiiviisti varsinkin Minnan ja Lassen alkavaa romanssia, mutta myös Pekka ja Katja ovat viettäneet yhteisiä helliä hetkiä viime päivien aikana.
Kaksikko on kiehnännyt sohvalla toistensa kainalossa ja silitelleet toisiaan avoimesti. Jasmiina otti tiistaina kaksikon läheiset välit puheeksi ja tenttasi Katjaa asiasta. Jasmiina halusi tietää onko parin välillä kenties jotain enemmän.
– Semmoista BB-läheisyyttä, Katja vastasi.
Hän vakuutti Jasmiinalle, että kertoisi kyllä, mikäli asiat etenisivät pidemmälle.
– Katotaan nyt. Näin on ihan hyvä, Katja totesi ja jatkoi, ettei halua viettää aikaa talossa vain yhden ihmisen kanssa, sillä haluaa tutustua myös muihin.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Keskustelu kääntyi kuitenkin pian seksiin ja mahdollisiin paikkoihin, joissa seksiä voisi talossa harrastaa. Katja ehdotti yhdeksi paikaksi pihalla nököttävää ulkovessaa.
– Ai ulkovessassa kävis panemassa? Hyi! Minna ihmettelee.
Katja arveli myös, että Pekka olisi valmis harrastamaan seksiä talossa, jos tilaisuus siihen tulisi ja osui arvauksessaan oikeaan, kun mieheltä myöhemmin tiedusteltiin asiaa.
– Ai olisinko valmis panemaan tv:ssä? No tottakai olisin, Pekka pamauttaa oitis ja kaappaa Katjan kainaloonsa.
Lue myös:
Big Brother -talosta putosi Pippa – avoin tilitys suorassa lähetyksessä: ”Talo oli minulle pettymys”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”