BB-talossa puhkesi erikoinen riita – ankaraa nimittelyä asukkaiden kesken: ”Heität alatyylisiä juttuja”
Big Brother -talossa syttyi torstai-iltana erikoinen riita Lassen ja Taavin välillä. Riita liittyi perunoiden kypsentämiseen.
Miehet yrittivät valmistaa perunoita, mutta niiden kypsennys epäonnistui. Taavi koki, että Lasse syytti häntä pieleen menneistä perunoista. Lasse kuitenkin kiisti asian.
Riita paheni entisestään, kun perunat vihdoin valmistuivat.
Lasse pyysi Taavia maistamaan valmiita perunoita. Tähän Taavi vastasi ettei halua maistaa Lassen tekemiä perunoita. Häntä harmitti Lassen aiempi käytös.
– Sinä heität noin alatyylisiä juttuja minulle, Taavi totesi.
Lasse epäili Taavin suuttuneen siitä, että hän kiusasi aiemmin Taavia tämän iästä. Hän kehotti Taavia katsomaan itseään peiliin.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Myöhemmin miehet istahtivat alas olohuoneen sohvalle ja keskustelivat tilanteen läpi. Taavi vaati Lassea pyytämään anteeksi ikään viittaavaa kommenttiaan.
Lassella oli heti vastaus valmiina:
– Sinä olet haukkunut minun jalkoja, sinä olet haukkunut minun käsiä, sinä olet haukkunut vaikka mitä, Lasse aloittaa.
– Minä sanon sinulle jonkun nelikymppis-jutun – se on läppää, Taavi. Se on vitsiä, mistä kumpikaan ei suutu, kun sitä heitetään, hän jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Taavi ei kuitenkaan nähnyt, että Lassen kommentti olisi ollut pelkkää huumoria. Taavin mukaan Lasse heitti kommentin loukkaamistarkoituksessa.
– Lasse, me tiedetään se molemmat, mies alleviivasi.
Lopulta miehet rauhoittuivat ja sopivat ”perunasodan” olevan ohi.
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät