Big Brother -kilpailija teki jymypaljastuken: ”Olen näytellyt Salatuissa elämissä”
Big Brother -taloon sunnuntaina astellut helsinkiläinen Reeo, 49, paljasti talon muille asukkaille esiintyneensä Salatut elämät -sarjassa. Hän näytteli Sami Sarjulan esittämän Ossin pyörittämän Snow Teamin työntekijää.
– Se oli 2004 tai 2005. Ihan castingin kautta päädyin ja oli minulla ihan muutamia repliikkejäkin. ”Moi”-repliikillä käveltiin sisään, Reeo kertoi talon muille asukkaille.

Reeo on koulutukseltaan ravintolakokki, mutta hän on itseoppinut kuvaaja ja leikkaaja. Reeo kirjoittaa biisejä pöytälaatikkoon, esiintyy muusikkona ja muistetaan takavuosilta Panic IC -bändistä. Hän on myös tunnettu salibandypiireistä ja on omien sanojensa mukaan legendaarisen ilmaveivin kehittäjä.
Reeo on viidennen polven stadilainen, villin nuoruuden viisastama rento juonittelija.
Hän näkee mielestään nopeasti miten kenenkin kanssa ollaan. Hänessä asuu keittiöpsykologi ja rentona ja rauhallisena persoonana uskoo olevansa kyvykäs manipuloimaan muita BB-kisaajia. BB-taloon Reeo ei ole tulossa hakemaan ystäviä vaan pelaamaan. Työnsä puolesta Reeo kulkee kuvausmatkoilla erämaissa ja tekee luontoon liittyviä tv-ohjelmia.
Lue myös:
Paljastuksia sunnuntaina alkavasta BB-kaudesta – taloon astelee muun muassa seksityöläinen!
Tässä ovat uudet Big Brother Suomen -juontajat: suosikkiohjelmassa merkittävä uudistus!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Helena Koivulta yllättävä avautuminen: ”Vankilaa en ehkä jaksaisi”