Diili-kilpailija Dora salasi merkittävän asian ohjelman kuvauksissa: ”Ei tehnyt reissusta yhtään sen helpompaa”
Maaliskuussa alkavan Diili-ohjelman kilpailija Dora Palmroos, 26, päätti salata yhden merkittävän asian ohjelman kuvauksissa. Helsingin Punavuoressa asuva Dora on yrittäjyyden lisäksi sosiaalisen median moniosaaja, joka tuottaa aktiivisesti YouTube-videoita. Uusimmalla videollaan hän paljastaa olleensa raskaana jo ohjelman kuvauksissa ja perustelee miksi päätti salata raskauden tuotannolta ja muilta kisaajilta.
– Tästähän on siis jo jonkin aikaa, kun ohjelma on kuvattu. Viime syksynä käytännössä mun koko elämä oli hetken aikaa pausella. Ainut mikä ei ollut pausella oli raskaus, Dora kertoo videolla.
– Kuvausten aikana olin siis noin puolessa välissä raskaana. Se ei ainakaan tehnyt tosta reissusta yhtään sen helpompaa. Erityisesti, koska olin päättänyt salata mun raskauden vielä silloin.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Dora ei halunnut antaa raskauden vaikuttaa millään tavalla itse kisaan, sen lopputulokseen tai siihen, miten muut kilpailijat hänestä ajattelevat.
– Onhan toi jotenkin todella problemaattista, että ylipäätään ajattelee, että joku ajattelisi musta jotenkin vähemmän tai että en voisi voittaa sen takia, että olen raskaana.
– Mutta mulle itselleni oli alusta asti selvää, että mun ei tarvitse sysätä mun uraa tai siihen liittyviä haaveita sen takia. Päädyin sellaiseen ratkaisuun, että haluan ehdottomasti osallistua, mutta raskaudesta en halua mainita kenellekään mitään.
Dora on naimisissa Joey Palmroosin kanssa ja parin tyttären laskettu aika on 19. maaliskuuta. Dora kertookin jännittävänsä katsooko hän ensimmäistä Diili-jaksoa synnytysosastolla. Uusi Diili-kausi jännittää Doraa myös sen keräämän miljoonayleisön takia.
– Tuntuu ihan superjännältä nyt uudelleen elää koko toi kokemus teidän kanssa.
Lähde: YouTube, Dora Palmroos
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot