Ensitreffit-pari Venla ja Karl edelleen etäsuhteessa – kertovat totuuden myrskyisästä liitostaan: ”Emme muuta saman katon alle”
Ensitreffit alttarilla -ohjelman edellisellä kaudella avioituneet Venla ja Karl vierailevat yllättäen tämän illan Ensitreffit-jaksossa. Uuden kauden pareille omasta avioliitostaan saapuvat kertomaan myös ohjelmassa neljä vuotta sitten naimisiin menneet Vesa ja Sini.
Venlan ja Karlin parisuhteen alkutaival ei ollut helppo. Tv-katsojat saivat todistaa toistuvasti tilanteita, joissa pari ajautui myrskyisiin riitoihin toistensa kanssa.
Vaikka moni asia vaikutti Venlan ja Karin liitossa olevan pielessä, päätti kaksikko kuitenkin pysyä yhdessä ja jatkaa elämäänsä avioparina vielä ohjelman jälkeenkin. Nyt he kertovat kuluneista kuukausistaan illan Ensitreffit alttarilla -jaksossa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Venla ja Karl ovat koko avioliittonsa ajan eläneet etäsuhteessa, mikä on myös osaltaan aiheuttanut heille erimielisyyksiä. Suhteen alussa Venlan koti oli Turussa ja Karlin Keravalla.
Pari asuu edelleen eri osoitteissa, mutta molemmat ovat nyt muuttaneet omiin koteihinsa pääkaupunkiseudulle.
– Me emme vielä muuta saman katon alle. Mutta se, että asumme edes pääkaupunkiseudulla… niin kokeilemme nyt tällaista vaihtoehtoa hetken, Venla toteaa jaksossa.
– Ehkä vuoden parin päästä yhteenmuutto sitten, hän paljastaa.
Venla on puhunut parin asumiskuvioista avoimesti myös omalla Instagram-tilillään.
– Avioliittoon yhä tänä päivänäkin liittyy tietynlaisia odotuksia ja me ollaan siitä hyvä esimerkki, et asiat voi todellakin tehdä omalla painollaan, kiire ei ole mihinkään, ja tää on toiminut meillä tosi hyvin, Venla kirjoitti heinäkuussa viitaten heidän ratkaisuunsa jatkaa edelleen etäsuhdetta.
Lue koko postaus alta tai täältä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan