Entinen Salatut elämät -tähti Hemmo Karja ymmärsi työnsä merkittävyyden: ”Ihmiset rupesivat itkemään, kun näkivät meidät”
Salatut elämät -sarjasta tutuksi tullut näyttelijä Hemmo Karja kuvaa parhaillaan C Moren suosittua Rantabaari-sarjaa. Kuvaukset alkoivat sarjan neljännen tuotantokauden osalta alkukesästä.
– Takana on pitkä, työntäyteinen kesä, mutta kivaa on ollut, Hemmo Karja kertoo Metropolille.
Hemmon esittämä Janne Haukkala nähtiin alun perin Salatut elämät -sarjassa. Rantabaari-sarjassa hahmo on nähty kolmannesta tuotantokaudesta lähtien.
Salatut elämät -sarjaa kuvataan ympäri vuoden, kun Rantabaarin kuvaukset keskittyvät kesälle.
– Tämä on ollut minulle luonnollinen ja helppo siirtymä sarjasta toiseen, sillä tunnen tuotannon puolelta suurimman osan ennestään. Meillä on käytössä sama studio ja roolihahmo on ennestään hyvin tuttu.
– En sano, että olisin kyllästynyt Salatut elämät -sarjan kuvauksiin, mutta vaihtelu virkistää aina.
Hemmo on näytellyt Janne Haukkalaa vuodesta 2011, eli yli kymmenen vuoden ajan. Hän ei ole missään vaiheessa kyllästynyt roolihahmoonsa.
– Hahmo on kehittynyt ja kasvanut paljon! Olen viettänyt koko nuoruuteni hahmon kanssa, niin olen kiintynyt häneen.
Näyttelemisen ohella Hemmo on opiskellut Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa rahoitusalaa.
– Minulla on ollut pitkään jo tiedossa, että tulen tekemään elämäntyöni joko kaupallisella alalla tai tutkimustyössä. Varmasti näytteleminen tulee vähenemään tai loppumaan kohdallani jossain vaiheessa, Hemmo sanoo.
Hemmon arki on ollut viime vuodet näyttelemisen ja opintojen sovittelua yhteen.
– Arkipäivisin minulla on ollut todella vähän vapaata. Viikonloppuisin olen nähnyt kavereita. Vapaa-ajallani tykkään harrastaa urheilua. Treenaan 3-5 kertaa viikossa.
Hemmon esittämä Janne Haukkala on ollut sen verran värikäs persoona, että hän on saanut runsaasti palautetta sarjan juonenkäänteistä.
– Kun lähdin aikoinaan Salatut elämät -sarjasta, sain runsaasti Instagramissa palautetta. Ihmiset valittelivat sitä, että jätin sarjan. Siinä havahtui itsekin, että Jannen hahmo on ollut monelle tärkeä ja merkityksellinen. Niitä viestejä oli kiva saada.
Salatut elämät -sarjassa lopettamisen jälkeen Hemmo on jatkanut yhteydenpitoa entisiin kollegoihinsa sosiaalisen median kautta.
– Meillä on myös aktiivinen ryhmäkeskustelu entisten näyttelijöiden kanssa. Viime aikoina emme ole nähneet kasvotusten. Toivon, että yhteys pysyy jatkossakin entisiin työkavereihin, Hemmo toteaa.
Entisistä työkavereista Hemmolla on läheisimmät välit Talea näytelleeseen Emil Hallbergiin ja Laria näytelleeseen Ronny Roslöfiin, jotka ovat myös lopettaneet Salatut elämät -sarjassa.
– Emilin kanssaan tuli tehtyä todella paljon töitä, ja meillä oli aina hauskaa kuvauksissa. Ronnyn kanssa tuli myös vietettyä paljon aikaa yhdessä.
Salattujen elämien tuoman julkisuuden takia kaduntallaajat tunnistavat Hemmon, kun hän liikkuu ihmisten ilmoilla. Hänellä on tullut vastaan vain hyviä fanikohtaamisia.
– Suomi on siitä kiva maa, että niin kauan kuin viina ei ole pelissä, niin ihmiset antaa olla rauhassa. Saan rauhassa kävellä kaupungilla. Se ei ole koskaan häirinnyt minua, että ihmiset tunnistavat minua.
– Yöelämässä ihmiset ovat rohkeampia, mutta 99 prosenttia kaikista kohtaamisista ovat olleet vain positiivisia.
Hän muistelee lämmöllä Salatut elämät -sarjan tekijöiden Nightmare 2 – Painajainen jatkuu -elokuvan pressikiertueen aikana sattuneita fanikohtaamista.
– Siellä oli fanitapaamisia, joissa ihmiset rupesivat itkemään, kun näkivät meidät näyttelijät. Se säväytti. Selkeästi tämä oma tekeminen on joillekin iso asia. Isompi kuin on aina edes ymmärtänyt.
Lue myös:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Jättiyllätys Jussi-gaalan punaisella matolla: Suosikkinäyttelijän raskaus paljastui!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- Sinkun Päiväkirja – minulla on käsifetissi!
- Kammottavimmat lävistykset ikinä?