IS: Ex-missi Alina Voronkova katosi kiekkolähetyksistä – nyt puhuu työnantaja: ”Se rooli ei toiminut”
Vuoden 2018 Miss Suomi Alina Voronkova-Hurri joutui rajun arvostelun kohteeksi viime syksynä, kun hän sekoitti haastateltaviensa nimiä ja titteleitä C Moren SM-liigan suorissa lähetyksissä. Tapahtumatoimittajana työskennellyt Alina kutsui muun muassa Jypiä valmentavaa Jukka Rautakopea nimellä Jukka Korpikoski sekä Jypin urheilujohtajaa Mikko Viitasta Mikko Toivoseksi.
Viime syksyn jälkeen Alinaa ei ole nähty enää tapahtutoimittajana suorissa lähetyksissä. C Moren kiekkolähetyksistä vastaava tuottaja Kalle Takala vahvistaa Ilta-Sanomille, että Alina teki syksylle sovitut työvuoronsa, jonka jälkeen hänelle ei ole tarjottu uusia työvuoroja.
– Sittemmin tilanne on ollut se, että meillä ei ole ollut hänelle vuoroja tarjota. Ei Alinalle, eikä muillekaan, Kalle Takala kertoo lehdelle.
Kalle Takala kertoo, ettei C Moren kiekkolähetyksissä jatkossa nähdä tapahtumatoimittajia.
– Se rooli ei ole toiminut ja siitä päätettiin luopua kokonaan syyskauden aikana. Sen kummempaa draamaa tähän ei liity, hän jatkaa.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
Viime kesänä avioitunut Alina Voronkova yllättää: ”Meillä on ollut puhetta perheen perustamisesta”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi