Martina Aitolehti hälytti Stefanin Hangon-asunnolle poliisit – Sofia kommentoi nyt tapahtunutta: ”Kiusaaminen menee yli”
Somevaikuttaja Sofia Belórf kertoo Sofian salaisuudet -ohjelmassa, ettei ole ollut enää vuosiin ystävä miehensä Stefan Thermanin ex-puolison ja lapsen äidin Martina Aitolehden kanssa.
Sofian mukaan Martina on halunnut hankaloittaa pariskunnan elämää.
– Me oltiin Hangossa Stefanin kanssa. Olin kylppärissä pesemässä meikkejä, kun Stefu tuli yllättäen häkeltyneenä ja järkyttyneenä kertomaan, että luonamme kävi poliisit. Martina oli soittanut poliisit, kun meillä oli ystäviä kylässä. Hänen mukaan käynnissä oli hirveät bileet, kun lapsi oli paikalla, Sofia kertoo ohjelmassa.
Sofia on ihmeissään Martinan käytöksestä.
– Me olimme menossa nukkumaan, kun poliisit kävivät luonamme. Ei meillä ollut edes mitään bileitä, kun lapsi oli kotona, Sofia sanoo ja jatkaa:
– Poliisi totesi puhelun aiheettomaksi. Stefu puhalsi myös nollat. Se alkaa menemään hänen kohdallaan uhkailusta tekoihin. Kiusaaminen menee yli. Kaikkea ei pidä jaksaa ja hyväksyä.

Sofia kertoo myös jaksossa, että he ovat päättäneet Stefun kanssa, etteivät kommentoi suhdettaan lehtien palstoilla.
– Se on ollut paras ja tyylikkäin vaihtoehto. Se on myös tehnyt sen, että Martina on saanut hallita mediaa kertomalla oman puolen tarinastaan. Siellä on vaan hänen tarinansa. Hän haluaa saada uskomaan asioita, mitkä ei ihan pidä paikkaansa.
Sofian salaisuudet discovery+-palvelussa 7.6. alkaen.
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan