Odotettu Diili-sarja starttaa taas – erään kilpailijan toiminta saa Jaajo Linnonmaan tyrmistymään heti ohjelman alkumetreillä
Huippusuosittu Diili-ohjelma saa tänään torstaina odotettua jatkoa, kun sarja pyörähtää käyntiin Nelosella ja Ruudussa. Tuoreen kauden ensimmäisessä jaksossa nähdään heti hyvin hämmentäviä hetkiä, jotka saavat tuomarikolmikon Jaajo Linnonmaan, Noora Fageströmin ja Toni Lähteen pudistelemaan päätään.
Erityisesti yhden kilpailijan käytös erottuu räikeästi muista. Kyseessä on Thaimaassa syntynyt, helsinkiläinen neljän lapsen äiti Isabell Frondél. Yrittäjänä työskentelevä Isabell ei vakuuta taidoillaan Jaajo Linnonmaata ja hänen neuvonantajiaan.
Avausjaksossa kilpailijoiden tehtävänä on järjestää teemaristeily. Myöhemmin johtoryhmässä selviää, ettei Isabell osallistunut suuremmin Mustang-joukkueensa uurastukseen.
– Isabell, mikä sinun roolisi siellä laivalla oli? Jaajo kysyy johtoryhmässä.
Tähän Isabell vastaa kummastuneena ainoastaan ”öö”.
– Kai nyt johtaja antoi sinulle jonkun roolin? Sinun tehtäväsi laivalla, kun risteily lähti liikenteeseen? Jaajo tivaa mahdollisimman ystävällisellä äänellä.
– Minä menin sinne bäkkärin puolelle. Kysyin, että jos on jotain, missä voin jeesaa, niin sanokaa, mutta mieluummin en ole tiellä, ettei se näytä hasardilta. Meillähän ei ollut yläkansi käytössä, niin siinä jonkin aikaa istuskelin, Isabell avaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tämän jälkeen Isabell onnistuu hämmentämään tuomaristoa entisestään.
– Otin kuvia, hän tokaisee.
Noora katsoo kilpailijaa epäuskoisena.
– Muu joukkue oli siellä hääräämässä ja hirveä kiire ja sinä olit yläkannella ottamassa kuvia, Noora täsmentää.
– Joo, Isabell tunnustaa.
Tuomareille selviää, että Isabell oli kannella kuvaamassa itseään. Tieto saa Jaajon pyörittelemään avoimesti silmiään.
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!