Olet mitä syöt -ohjelmaan osallistuminen on Laura Haimilalta kannanotto tärkeän asian puolesta – kritisoi avoimesti laihdutuskulttuuria
Mediapersoona Laura Haimila on tunnettu yhteiskunnallinen vaikuttaja ja feminismin puolestapuhuja. Nyt hänet nähdään Olet mitä syöt -ohjelmassa, jossa lääkäri Pippa Laukka pistää suomalaisten julkkisten elintavat uuteen uskoon.
Haimila myöntää, että hänen osallistumisensa ohjelmaan tulee varmasti hänen omalle seuraajakunnalleen täytenä yllätyksenä.
– Mietin, että minun osallistumistani Olet mitä syöt -ohjelmaan ei varmasti nähty ihan ilmiselvimpänä asiana. Halusin osallistua ohjelmaan, jotta voisin muuttaa ihmisten käsitystä laihdutus- ja kehorauha-ajatuksesta, Haimila kertoo Metropolille.
– Meillä elää tässä yhteiskunnassa edelleen aika vahvasti sellainen ajatus, että lihava ihminen on epäterve, ja laiha ihminen terve. Nyt pystyin osoittamaan, että olenko minä, laiha ihminen, terve vai epäterve.
Ohjelmassa tullaan näkemään myös Haimilan suoria kannanottoja aiheeseen liittyen.
– Kyllä minä siellä ihan rehellisesti puhun, että mitä mieltä minä olen nykyisestä laihdutuskulttuurista. Myös Pipan kanssa kävimme aiheesta kiinnostavia keskusteluja.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Haimila kokee ohjelman tuoneen mukanaan paljon tärkeitä oivalluksia.
– Ne ovat ehkä joillekin pieniä, mutta minulle kuitenkin suuria, Haimila täsmentää.
Lisäksi ohjelmassa tullaan kuulemaan Haimilan ajatuksia hänen omasta ulkonäöstään, ja kuinka se on vaikuttanut hänen itsetuntoonsa.
– Edustan epäkaupallista naisihannetta, joten aika harvoin näen itseni näköisiä ihmisiä mediassa. Yhteiskunta ei tue minun ulkonäköäni, joten olen oppinut, että itsetuntoni täytyy kummuta minusta sisältäpäin, eikä perustua ulkoisille ominaisuuksille, Haimila summaa.
Lue myös:
Näin Niko Saarinen reagoi, kun häntä pyydettiin Olet mitä syöt -ohjelmaan – ”Olin kauhuissani”
LUE MYÖS:
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!