Piritta Hagman rehellisenä avioerostaan – suree menettämäänsä yhteyttä: ”Yhtäkkiä ei ole ketään”
Ex-kiekkoilija Niklas Hagmanista vuonna 2018 eronnut Piritta Hagman pohtii haikeana Iholla-sarjan viidennessä jaksossa eron myötä muuttunutta arkeaan ja suhdettaan lastensa isään.
Eniten Pirittaa surettaa yhteyden katoaminen entiseen puolisoonsa, joka oli vuosia hänen paras ystävänsä ja elämänkumppaninsa. Arjen hetkien jakaminen ei ole enää samanlaista kuin ennen.
– Sen menettäminen oli tosi raskas ajatus ja on edelleen tosi surullinen ajatus, Piritta myöntää ohjelmassa.
– Yhtäkkiä ei ole ketään, jonka kanssa muistella tiettyjä asioita.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Äitiys- ja lantiopohjan fysioterapeuttina työskentelevä Piritta kertoi jo sarjan avausjaksossa, että pari päätyi eron myötä tavallisuudesta poikkeavaan asumisjärjestelyyn. Parin kolme lasta Lukas, 14, Lila, 11, ja Eliana, 9, asuvat Helsingissä omassa kodissa, jossa vanhemmat asuvat aina vuoroviikoin.
Piritta on kertonut aiemmin Instagram-tilillään avoimesti myös siitä, miten hänen lähipiirinsä jakautui eron myötä kahtia.
– Se on aika erikoinen tunne. Yhdessä yössä en enää ollutkaan olemassa heille.
Iholla-sarja on katsottavissa Discovery+-suoratoistopalvelussa.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”