Entinen lumilautailija Heikki Sorsa nähdään tänä syksynä Nelosella alkavalla Selviytyjät-sarjan viidennellä tuotantokaudella. Hän tiesi, mihin oli lähdössä, mutta siitä huolimatta kaikki asiat tulivat kuvauksissa suurena yllätyksenä hänelle.

– Heti ensimmäisenä päivänä alkoi pelaaminen. Sen tajusi heti viidakkoon saavuttua, että nyt peli on alkanut, Heikki Sorsa kertoo Metropolille.

Ennen kuvauksia Heikki ei kertonut ystävilleen kilpailuun osallistumisesta.

– He saivat tietää, kun lehdet uutisoivat meistä kilpailijoista. Ainoastaan tyttöystäväni ja vanhempani tiesivät osallistumisestani.

Hän tunsi ennestään radiojuontaja ja ex-missi Shirly Karvisen, jonka kanssa osallistui aikoinaan Fort Boyard -sarjan kuvauksiin.

– Lisäksi tiesin jotenkuten Viki Eerikkilän ja Lauri Salovaaran. Kaikki muut olivat minulle uusia tuttavuuksia. Suurimman osan tunsin kuitenkin nimeltä, mutta en ihan kaikkia. Se oli siistiä, koska olen sosiaalinen höpöttäjä, niin pääsin tutustumaan uusiin ihmisiin.

Heikki ei osaa nimetä pahinta vastustajaansa.

– Kaikkien kanssa tuli hyvin toimeen. Kuvauksissa ei syttynyt kenenkään kanssa sotia.

Heikki paljastaa, ettei hän valmistautunut kuvauksiin.

– Normaalissa arjessa ratsastan, pelaan golfia ja käyn lenkillä, joten se puoli oli hallussa.

– En ottanut edes selvää kilpailusta. Toki olen aikoinaan katsonut yksittäisiä jaksoja Selviytyjiä.

Heikki myöntää sopeutuneensa hyvin alkeellisiin olosuhteisiin.

– Koen vahvuudekseni, että sopeudun tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Heikki ei myöskään koe pelkäävänsä mitään.

– Luulin, että mä pelkään kaikkia ötököitä, mutta huomasin, että niitäkään kohtaan ei ollut pelkoa. Viidakossa kädelläni saattoi kävellä hämähäkki, jonka pyyhkäisin pois.

– Heräsin myös yhtenä yönä, kun rotta oli hiuksissa. Senkin tönäisin pois, kun olin väsynyt.

Entisenä huippu-urheilijana hänellä on säilynyt kova voitontahto.

– Kisa kuin kisa, niin haluan voittaa. Sen huomasi heti ensimmäisestä kisasta.

Kilpailijoilla oli tiukat säännöt, mitä he saivat ottaa mukaan kuvauksiin. Heikki kertoo, että hän olisi halunnut ottaa mukaan patjan, jonka päällä olisi ollut huomattavasti mukavampi nukkua.

– Lisäksi olisin halunnut ottaa mukaan chilikastiketta, että riisi olisi maistunut muullekin kuin riisille. Kumpaakaan en saanut ottaa mukaan.

Heikki myöntää, että pieni koti-ikävä pääsi iskemään kuvausten aikana.

– Heti ensimmäisenä iltana tuli ikävä arkisia asioita. Siellä oppi arvostamaan esimerkiksi omaa sänkyä ja ruokaa.

Selviytyjät-sarjan päättymisen ja kotiin palaamisen jälkeen Heikki kertoo menneensä ensimmäisenä suihkuun, saunaan ja syöneensä hyvää ruokaa.

Viime kaudella Aki Mannisen lausunnot naiskilpailijoita kohtaan herättivät suuren kohun. Lisäksi kuvauksissa syntyi raju riita muusikoiden Archie Kuosmasen ja Elias Gouldin välille.

Jännittikö sinua, että ohjelman aikana syntyy suurempia kohuja?

– Olen aika perustallaaja. Voihan musta aina kohu syntyä, sillä leikkasin aikoinaan olympialaisissa irokeesinkin. En jännittänyt, että ohjelmasta syntyy kohua, Heikki toteaa.

Lue myös:

Bloggaaja Sara Vanninen kommentoi suoraan Selviytyjät-ohjelman juonittelua – ”Jollain kierolla tavalla nautin siitä”

Rokkari Archie Cruzilta rajua palautetta Selviytyjät-kollegoistaan: ”Suvi on huono kaikessa ja vähän bimbo, Saralla on välillä hiekkaa jossakin”

Kristian Heiskari kärsi pahasta krapulasta Selviytyjät-sarjan kuvauksissa – avautuu tapahtumista: ”Olihan se sikamainen temppu”