Salattujen elämien näyttelijäkaartiin liittyi puolitoista vuotta sitten 15-vuotias Elmeri Ylä-Rautio. Hänet nähdään sarjassa Matias Kajanderin roolissa.

– Minua on aina luultu muutaman vuoden vanhemmaksi ja olen kuullut, että olen vanhemman näköinen. Siinä menee hyvin yhteen roolihahmon kanssa, sillä Matias on minua noin vuoden verran vanhempi, Elmeri kertoo Metropolille.

Elmeri on onnistunut yhdistämään koulun ja töiden tekemisen Salattujen elämien aikatauluttajan avulla. Aikatauluttaja suunnittelee kuvaukset Elmerin lukujärjestyksen perusteella.

– Koitamme välttää sitä, että joutuisin olemaan koulusta pois. Muutamia poissaoloja on tullut, mutta se on onneksi todella harvinaista, joten olen pystynyt keskittymään opintoihin töiden teon rinnalla.

Koulukaverit ovat ottaneet hyvin vastaan Elmerin työn.

– Monet läheiset ystäväni olivat ihmeissään, kun rooli julkistettiin. He eivät osanneet odottaa, että hyppään mukaan Salattuihin elämiin. Nyt he ovat jo tottuneet ajatukseen.

– Huomaan myös, että ihmiset tunnistavat minut kaupungilla ja osa tulee myös juttelemaan. Koulussa taas vähemmän tutut tyypit ovat tulleet juttelemaan minulle sarjasta välitunneilla.

Merkittävä teatterirooli jo 9-vuotiaana

Elmeri kertoo kiinnostuneensa näyttelemisestä ala-asteen kolmannella luokalla. Ennen tv-roolin saamista hän näytteli puoli vuotta Suomen Kansallisteatterin Macbeth-näytelmässä, jota tähdittivät muun muassa Esko Salminen, Katariina Kaitue, Seppo Pääkkönen ja Pihla Maalismaa.

Hän oli vasta 9-vuotias, kun sai roolin näytelmästä.

– Minulla oli siinä vuorosanoja ja tein siinä peräti kahta eri roolia. Vuorottelimme roolissa toisen näyttelijän kanssa, Elmeri toteaa.

– Se oli iltatyötä. Meillä oli muutamia päivänäytöksiä ja harjoitukset sijoittuivat päiväaikoihin. Koulu ei kärsinyt näytelmän takia.

Salattuihin elämiin Elmeri päätyi koekuvausten kautta.

– Se meni aika perinteiseen tapaan, mutta koronatilanteen koekuvaukset tehtiin etänä. Lähetin kaksi eri videota, ensimmäisessä kerroin itsestäni ja toisessa näyttelin kohtauksen.

Elmeri on päässyt Salatuissa elämissä tekemään runsaasti yhteisiä kohtauksia rooliperheensä kanssa, johon kuuluvat näyttelijät Konsta Hietanen, Tuuli Mattila ja Sofia Lehtinen.

– Heidän kanssaan on ollut ihana tehdä töitä.

Elmeri pitää tähän mennessä haastavimpana juonenkäänteenä yliajetuksi tulemista ja hetkellisesti pyörätuoliin joutumista.

– Oli siistiä päästä tekemään toimintakohtausta. Siinä oli menoa ja meininkiä. Samalla pääsin näkemään, miten onnettomuuskohtauksia tehdään. Kyseiset kohtaukset on mietitty etukäteen hyvin tarkasti.

– Onnettomuuden jälkeisten kohtausten aikana olen joutunut tuomaan eniten tunteita esille. On ollut kuitenkin mukavaa, että olen päästänyt haastamaan itseäni sen sijaan, että olisi ollut vain kohtauksia, joissa olisin joutunut vain seisoskelemaan ja puhumaan vastanäyttelijälle.

Millaista oli näytellä pyörätuolissa?

– Se oli todella mielenkiintoista ja erilaista. Toisinaan vastanäyttelijä työnsi minua ja välillä sain itse rullailla menemään.

– Pyörätuolissa istuessani sain keskittyä täysillä näyttelemiseen, sillä minun ei tarvinnut miettiä asentoja.

Lue myös:

Näyttelijätähti Tuure Taskinen ajatteli, että ura päättyisi Salkkareihin – elämä yllätti: ”Luulin soiton olevan unta”

Tubetähti Jaakko Parkkali tekee suuren tunnustuksen koko Suomen edessä – puhuu rehellisesti suhde-elämästään: ”Olen kaikenlaista kokeillut”