Salatut elämät -tähti Konsta Hietanen sai suoraa palautetta tuntemattomalta lapselta ulkonäöstään – ”Se tuli ihan puskista”
Salatut elämät -tähti ja laulaja Konsta Hietanen vieraili Joonas Nordman Show -lähetyksessä kertomassa kuulumisiaan. Suurperheen isä kertoi olleensa ennen kuvauksia puistossa pienen tyttärensä kanssa, kun viereen oli tullut tuntematon lapsi, jolta sai suoraa palautetta ulkonäöstään.
– Rupesin antamaan puistossa pienelle tyttärelleni vauhteja, ja tämä poika tuli viereiseen keinuun. Annoin myös hänelle alkuvauhdit, minkä jälkeen hän selitti muita asioita ja kysyi minulta yllättäen, että sainko otsaryppyni joululahjaksi. Se tuli ihan puskista. Se oli hauskin juttu, mitä minulle on sanottu pitkiin aikaan. Rupesin myös miettimään, onko minusta tullut stressaantunut ja hermostuneen oloinen kaveri, Konsta Hietanen kertoi tv-lähetyksessä.
Joonaksen mukaan Konsta näyttää edelleen samalta kuin vuonna 1998, jolloin hän näytteli suositussa Poika ja ilves -elokuvassa.
– Näytät varmasti paremmalta kuin se ilves tänä päivänä, Joonas naureskeli.
– Todennäköisesti. Kiva, jos oon säilynyt. Yritetään pitää itsemme kunnossa, Konsta jatkoi.
Konsta on näytellyt reilun vuoden Salatut elämät -sarjassa poliisina työskentelevää Mikiä. Joonas tiedustelikin lähetyksessä Konstalta, millaista oli hypätä 20 vuotta pyörineeseen sarjaan mukaan.
– Se oli todella mielenkiintoista. Se oli vähän samanlaista kuin hyppäsi FC Lahden koppiin. Siellä oli ne kokeneet kehäketut vastassa. Kyllä siinä koeteltiin tulokasta, Konsta tuumi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino ilman rekisteröitymistä arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta