Selviytyjistä pudonnut Ella paljasti mistä yllättyi eniten kisassa: ”Minun aivokapasiteettini ei riitä siihen”
Selviytyjät Suomi -tähti Ella Toivainen avautui kokemuksistaan ohjelmassa Instagram-tilillään järjestämässään live-lähetyksessä. Ella putosi kilpailusta ensimmäisenä, mutta kotimatkan sijaan hänet lähetettiin hylättyjen saarelle.
– En ole siis pudonnut, vaan minulla on mahdollisuus nousta vielä kilpailuun mukaan, Ella kertoi videolla.
Ellan mukaan parasta reissussa olivat uskomattomat maisemat ja itse kilpailut.
– Parasta oli ne kilpailuhetket, koska tykkään kilpailla ja minulla on sellainen kilpailuvietti. Tykkäsin siitä adrenaliinista mikä tulee ennen kilpailua.

Kaikki kilpailijat tulivat Ellan mielestä hyvin toimeen keskenään ja hänen putoamisensa oli puhtaasti taktinen veto pelin kannalta. Parhaiten hän kuitenkin ystävystyi Tuulin ja Susannan kanssa.
– Liitto Susanna ja Tuulin kanssa syntyi luontevasti, koska me tultiin juttuun ja ystävystyttiin siellä. Oli aidosti sellainen olo, että voin luottaa heidän sanaan, eivätkä he pettäneet minua.
– Minulla oli muutamia henkilöitä joiden kanssa olisin halunnut samaan heimoon ja joiden kanssa olisin halunnut liittoutua, mutta osa oli eri heimossa niin suunnitelmat meni vähän sekaisin.
Ellan mielestä ahdistavinta saarella oli juonitteleva ilmapiiri ja se, että kilpailua piti miettiä koko ajan pidemmälle.
– Ehkä minulla ei aivokapasiteetti riitä siihen samalla tavalla kuin joillakin muilla.
Vaikka Ella pärjäsi fyysisesti rankoissa kilpailuissa hyvin, eivät ne silti olleet mitään lasten leikkiä.
– Minulla on edelleenkin köysiradasta kainalossa ja lantiolla arpia, Ella paljasti ja kertoi myös oppineensa reissussa itsestään jotain uutta.
– Opin, että olen huono juonittelemaan ja olemaan tilanteen tasalla vaikeissa paikoissa. Se oli yllättävää.
Lue myös:
BB-tähti Ella Toivainen putosi Selviytyjät-sarjasta – kärsi kuvauksissa kivuliaista vammoista!
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta