Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!
Suomen euroviisuedustaja Windows95man, eli Teemu Keisteri ja Henri Piispanen, ovat hurmanneet yleisöä olan takaa euroviisuissa. Kaksikko on tuonut tervetullutta huumoria ja leikkisyyttä Malmössä järjestävään viisuhuumaan.
Vedonlyöjät uskovatkin Suomen pärjäävän hyvin Euroviisujen finaalissa. Suomen voittomahdollisuuksiin Euroviisuissa uskotaan vedonlyöntitilastoissa paljon enemmän kuin aikaisemmin.
Suomi onkin viisujen edetessä noussut useita pykäliä kohti viisukärkeä. Suomi nousikin juuri sijalta 10 sijalle 9.
Windows95man ampaisi pohjasijoilta ylöspäin ensimmäisen semifinaalin jälkeen. Vaikka nousua onkin tapahtunut, nähdään Suomen voittohaave tällä hetkellä kuitenkin vielä kaukaisena. Suomalaisilla vedonlyöntisivustoilla Suomen kerroin on kuitenkin alhaisempi.
Suomen kohdalla finaalipaikkaa on pidetty koko ajan varmana, mutta top10-sijoitukseen vedonlyöjät eivät ole uskoneet ennen kuin nyt.
Viisujen toinen semifinaali on torstaina ja itse finaali lauantaina.
Lähde: IL
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman