Suvi Teräsniskan mökkiremontin budjetti ylittyi rajusti – yhteen asiaan laulaja pettyi Huvila & Huussi -ohjelmassa: ”Aika loppui kesken”
Tunnettu suomalaislaulaja Suvi Teräsniska ja hänen puolisonsa Simo Aalto pistivät 1960-luvulla rakennetun mökkinsä täysin uuteen uskoon tuoreella Huvila & Huussi -ohjelman kaudella.
Suvi ja Simo eivät itse kuitenkaan tehneet varsinaista työosuutta, vaan remontin hoiti Huvila & Huussin osaava ammattilaistiimi. Pariskunnan tehtäväksi jäi odottaa kärsivällisesti työn lopputulosta.
Mistään pienestä remontista ei Suvin ja Simon mökin kohdalla ollut kyse, ja ohjelman edetessä käy ilmi, että työ osoittautui vielä odotettuakin haasteellisemmaksi. Mökin molemmat katot ja osa seinistä täytyi yllättäen purkaa hiirten aiheuttamien tuhojen vuoksi. Lisäksi mökki oli vuosien saatossa vajonnut pahasti, joten se piti suoristaa.
Nyt Suvi kertoo tarkemmin mökkiprojektistaan oman Instagram-tilinsä Stories-osiossa, jossa vastaa seuraajiensa esittämiin kysymyksiin.
Suvin mukaan remontin budjettia jouduttiin yllättävien haasteiden myötä venyttämään roimasti. Hän paljastaa, ettei arvannut remontoitavan kohteen vaativan niin paljon työtä.
– Jouduimme kasvattamaan budjettia noin 35 prosenttia alkuperäisestä juurikin johtuen näistä yllätyksistä matkan varrella, laulaja toteaa Instagramin Stories-osiossa.
Ohjelman ilmestyttyä on somessa kuhistu paljon siitä, kuka maksoi Suvin ja Simon remonttikulut. Suvi paljastaa projektin kustannusten menneen pääosin hänen ja Simon kukkaroista. Osasta tuotteista sai ohjelman kautta kuitenkin alennusta ja etuja.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Yhden asian Suvi myöntää jääneen harmittavan häntä ja Simoa:
– Kuisti oli tarkoitus lasittaa, mutta se ei jäi tekemättä, koska aika loppui yksinkertaisesti kesken, Teräsniska kertoo.
– Se oli ehkä ainoa pieni pettymys remontissa, että laseja ei ehditty asentamaan. Varsinkin, kun kuultiin, että jos aikaa olisi ollut vaikka kaksi päivää lisää, niin se olisi ehditty tekemään, hän tarkentaa.
Suvi ja Simo aikovat hoitaa kuistin lasituksen myöhemmin itse.
Ohjelmassa pari vaikutti olleen hyvin tyytyväinen remontin lopputulokseen.

Lue myös:
Eeva: Suvi Teräsniska avoimena aviokriisistään – ”Minun on ollut pakko miettiä omaa toimintaani”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”