Tältä näyttää suhdekriisissä rypeneen Suvi Teräsniskan Simo-puoliso – laulajatähti esittelee miehensä poikkeuksellisesti telkkarissa!
Tunnettu suomalainen iskelmälaulaja Suvi Teräsniska kertoi viime syksynä Nelosella esitetyssä Vain elämää -ohjelmassa läpikäyneensä puolisonsa Simo Aallon kanssa suuren aviokriisin. Simo ja Suvi tapasivat yhteisten töidensä kautta, sillä Simo on Suvin bändin valo- ja äänimies.
Pariskunta avioitui vuonna 2014, ja heillä on kolme alle kouluikäistä poikaa. Vain elämää -ohjelmassa Suvi sanoi haastavan tilanteen taustalla olleen läheisten ihmisten menetykset.
– Meillä on meneillään kriisi, jota me käymme läpi, mutta siinä on paljon hyvää. Me olemme molemmat hakeutuneet terapiaan. Olen onnellinen siitä, että olemme päässeet purkamaan asioita ihan kahdestaan sellaisella uudella tasolla, jolla emme ole koskaan ennen keskustelleet, vaikka me olemme olleet mieheni kanssa 10 vuotta yhdessä, Suvi kuvaili ohjelmassa kyyneleet silmissä.
Nyt Suvi ja Simo nähdään yhdessä tuoreessa Huvila & Huussi -ohjelman jaksossa. Viime kesänä kuvatussa ohjelmassa pariskunta vaikuttaa jälleen onnelliselta, eikä minkäänlaisia merkkejä kriisistä näy kameroille.
Simoa nähdään harvoin julkisuudessa, joten parin yhteinen esiintyminen telkkarissa on hyvin poikkeuksellinen asia.
Näet kuvia Simosta ja Suvista Huvila & Huussi -ohjelmassa alta.



Huvila & Huussi -ohjelmassa Simo ja Suvi esittelevät kesällä 2020 ostamansa jokirantatontilla sijaitsevan kesämökin.
1960-luvulla rakennettu mökki kaipaa Suvin ja Simon mukaan kipesäti remonttia, jotta se vastaisi heidän tarpeisiinsa. Pariskunta toivoo mökkiinsä käytännöllisempiä ratkaisuja, modernimpaa keittiötä sekä avaruutta ja valoisuutta.
Lue myös:
Eeva: Suvi Teräsniska avoimena aviokriisistään – ”Minun on ollut pakko miettiä omaa toimintaani”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa