Tästä syystä Sofia Belórfia ei nähdä Selviytyjissä – avautuu rehellisenä: ”Hyvässä vaiheessa päätin jättää väliin”
Tunnettu tosi-tv-tähti ja somevaikuttaja Sofia Belórf paljastaa tuoreessa videoblogissaan syyn sille, miksi häntä ei nähdä Selviytyjät Suomi -ohjelmassa.
Belórf on aikaisemmin julkisuudessa paljastanut, että häntä on pyydetty mukaan kyseiseen formaattiin, mutta hän ei ole lähtenyt. Belórfista tehtiin myös aikaisemmin keväällä artikkeli eräässä iltapäivälehdessä, jossa väitettiin naisen osallistuvan tämän vuoden Selviytyjiin.
Blogivideollaan Belórf toteaa kuitenkin harkinneensa Selviytyjiin lähtemistä jo viime vuonna. Tuolloin ohjelma kuvattiin koronaviruksen vuoksi Suomen pohjoisosassa.
– Harkitsin asiaa jonkun aikaa. Mutta lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että jos minä joskus Selviytyjiin lähden, haluan kyllä lähteä sinne viidakkoon, Belórf toteaa videollaan.
– Ajattelin, että ehkä tätä ei nyt vain ole tarkoitettu minulle, hän lisää.
Ei mennyt kauaakaan, kun Belórf jo sai uuden kutsun ohjelmaan – tällä kertaa viidakkoon.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Silti hän päätti kieltäytyä kutsusta toistamiseen.
– Sanoin, että olen vakavasti kiinnostunut. Mutta lopulta hyvässä vaiheessa päätin jättää väliin, Belórf sanoo.
Syynä kuvauksista kieltäytymiselle oli Belórfin mukaan hänen aikataulukiireensä.
Tähdellä on takanaan työntäyteinen kevät, sillä hän on samaan aikaan muun muassa kuvannut omaa Sofian salaisuudet -tv-ohjelmaansa, tehnyt sisältöä Metropolille sekä työstänyt sosiaalista mediaansa.
Katso Sofia Belórfin videoblogi kokonaisuudessaan täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!