
TTK-kilpailu laittoi Krista Siegfridsin arjen uusiksi – yksi asia mietityttää kilpailuun valmistautuvaa laulajaa!
Laulaja-lauluntekijä ja juontaja Krista Siegfrids on heittäytymässä Tanssii tähtien kanssa -kilpailun myötä unelmaprojektiinsa. Arki on pyörinyt pääosin kotona yhdeksän kuukauden ikäisen Lizzy-tyttären kanssa, mutta nyt Krista on pääsemässä lähes yhtä rakkaan tekemisen pariin.
TAUSTAA:Heidät nähdään Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa – parketilla nähdään ensimmäistä kertaa naispari!
– Mä rakastan tanssimista ja nyt saan tanssia joka päivä! En keksi parempaa, Krista hihkuu MTV3-kanavan tiedotteessa.
Osallistumisen kisaan mahdollisti oma äiti, jota Krista kutsuu sankarikseen: syksyllä Lizzy pääsee nauttimaan isoäitinsä seurasta, ja Krista toteuttamaan unelmaansa. Kristalla on ennestään tanssi- ja voimistelutaustaa, mutta paritanssi on hänelle uusi aluevaltaus. Laulaja on innoissaan päästessään oppimaan jotain täysin uutta ja lisäksi hän haluaa rikkoa omia ennakkoluulojaan.
Positiivisesta energiastaan tunnettu esiintyjä on tottunut estradeilla säteilemiseen, kovaan treenaamiseen ja laittamaan vauhdikkaan show’n pystyyn, mutta ajatus hitaammista tansseista jopa hieman jännittää. Haasteiden miettimiseen Krista ei yleensä käytä aikaa, mutta yksi juttu mietityttää.
– Olenhan mä aina ennen aina treenannut, mutta nyt en pitkään aikaan. Eli mun kunto ei oo ehkä kauheen hyvä, hän kauhistelee nauraen.

Kristan asenne TTK:ssa on kuitenkin sama kuin elämässä yleensä: ikinä ei anneta periksi, vaan treenataan niin pitkään, että uusi asia sujuu. Tähtioppilaan asenne lämmittää tanssiopettaja Anssi Heikkilää.
– Krista on pirteä, valovoimainen ja tosi innoissaan. Kun motivaatio on noin kova, ei voi olla kuin tyytyväinen, Anssi myhäilee.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelma alkaa sunnuntaina 29.8.
Lue myös:
TTK-valmentaja Ansku Bergström poseeraa alasti: ”Minulla on voimakkaat lihakset ja pitkät raajat”
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti