Viivi Huuska paljastaa käyneensä jo valmiiksi läpi Tanssii tähtien kanssa -ohjelman pahimmat kauhuskenaariot – ”Moka on lahja”
Yksi tuoreen Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tähtioppilaista on ohjaaja ja valokuvaaja Viivi Huuska. Huuskan opettajana toimii Matti Puro, joka on tuttu sarjan aiemmilta kausilta.
Huuska kertoo saaneensa runsaasti kannustusta veljeltään, muusikkona ja näyttelijänä tunnetulta Cristal Snowlta, joka nähtiin TTK:ssa vuonna 2014. Cristal ei kuitenkaan ole ryhtynyt opettamaan siskolleen paritansseja etukäteen, vaan Huuska on turvautunut Youtube-videoiden katseluun.
– Olen yrittänyt videoiden kautta päästä sisälle paritanssien maailmaan. Minulla on tanssitaustaa, mutta paritanssit ovat täysin oma lajinsa. Ne eivät ole minulle kovin tuttuja, Huuska kertoo Metropolille.
Huuska paljastaa ikimuistoisimman tanssikokemuksensa sijoittuvan Tukholman Pride-juhliin.
– Olin todella nuori, 17-18-vuotias, kun pääsin tanssimaan ja esiintymään Tukholman Pridessa. Yleisössä oli noin 40 000 ihmistä. Kokemus oli aivan älyttömän hieno, Huuska muistelee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Huuska sanoo, että hänen isänsä liikuttui, kun sai kuulla tyttärensä pääsevän mukaan TTK:n uudelle kaudelle.
– Tästä alkaa muodostua jo rutiini vanhemmilleni, että he pääsevät katsomaan lastensa tanssimista telkkarissa, nainen naurahtaa.
– On ihanaa, kuinka kannustavasti koko perheeni osallistumiseeni suhtautuu. Minulla on turvallinen olo, kun tiedän, että kotoa tulee suuri tuki, hän painottaa.
Eniten Huuskaa jännittää, kuinka hän saa luotua oikeanlaisen tunnelatauksen tanssilattialla. Lisäksi hän on käynyt mielessään läpi pahimmat kauhuskenaariot, jotka suorassa lähetyksessä voisivat toteutua.
– Olen miettinyt mitä teen, jos vaikka kaadun. Mutta pyrin ajattelemaan sen niin, että tuollaiset virheet kuuluvat olennaisesti kisaan. Me tähtioppilaat emme ole ammattilaisia, joten kaikkea voi tapahtua.
– Mielestäni sanonta ”moka on lahja” pitää hyvin paikkansa. Ei pidä olla itselleen liian ankara. Minä tanssin kisassa ihmisiä varten, ja teen kaikkeni, jotta he pääsevät nauttimaan hienosta taide-elämyksestä, Huuska alleviivaa.
Lue myös:
Mikael Gabriel julkaisi kuuman yhteiskuvan TTK-treeneistä – jopa Triana-rakas syttyi: ”Seksikästä!”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”