JYP on CHL-mestari! – "Joukkue ei tullut tänne pakittelemaan"
Jyväskylän ylpeys JYP pääsi näyttämään tiistaina takapuolta vedonlyöntiyhtiöiden ”asiantuntijoille”. Kertoimissa jyväskyläläisille ei juuri annettu mahdollisuuksia, mutta niin vain joukkue marssi CHL:n mestariksi Växjön kotiareenalla maalein 2-0.
Joonas Nättinen ja Janne Kolehmainen viimeistelivät historialliset maalit – mestaruus oli Champions Hockey Leaguessa ensimmäinen suomalaisjoukkueelle.
Myös JYP-kannattajat ottivat tietysti paikan päällä Ruotsissa ilon irti: Muun muassa JYPin ex-pelaaja Kalle Koskinen oli vakuuttunut jo toisella erätauolla, että jyväskyläläiset hoitavat homman.
– JYP ei tullut tänne pakittelemaan. Ei voi nostaa yhtään pelaajaa toisen yläpuolelle. Ollaan varmoja, että mestaruus tulee kotiin, Koskinen julisti erätauolla – ja oli oikeassa!
Koskinen ja muita JYPin kannattajia pääsi tauolla myös ex-NHL-jätti Sami Heleniuksen (kuvassa) karhunhalaukseen. Helenius jakoi ottelun päätyttyä NordicBet MVP Trophyn eli koko CHL:n parhaan pelaajan palkinnon. Kannattajat olivat äänestäneet voittajaksi Ocelari Trinecin mainion maalivahdin Simon Hrubecin, joka ei kuitenkaan kyennyt estämään JYPin menoa välierissä.
– Tiesimme, kuinka Växjö pelaa. Yritimme iskeä kovaa ja puolustaa korkealta ja antaa heille painetta, kertasi JYPin päävalmentaja Marko Virtanen finaalin kansainvälisessä tv-lähetyksessä.
JYP kuittasi mestaruudesta palkintorahoina 300 000 euroa.
JYP on Champions Hockey Leaguen kolmas mestari kilpailun neljävuotisen historian aikana. Aiemmat mestarit ovat vuonna 2015 mestaruuden voittanut Luleå HF ja sen jälkeen kaksi edellistä mestaruutta voittanut Frölunda.
Lisää CHL-tunnelmia osoitteessa NordicBet.com!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Huh, mitä rahastusta – totuus herttuatar Meghanin hilloista levisi julkisuuteen