11-vuotias poika ryhtyi kauppaamaan kadulla olutta – ihmiset kauhistelivat
11-vuotias poika päätti tienata rahaa myymällä olutta, mutta huolestuneet ihmiset ilmoittivat asiasta eteenpäin.
Olutta kadulla kaupitteleva poika on selkeästi uuden sukupolven tuleva bisnesmies, mikäli hänen tarkoituksenaan oli saada huomiota itsetekemällään kyltillä. Monet kyltin nähneet olivat soittaneet poliisille.
Paikalla käyneet poliisit olivat kuitenkin todenneet toiminnan olevan täysin laillista ja he olivat jopa poseeranneet yhteiskuvassa pojan kanssa.
Pojan myyntitaulussa lukee isoin kirjaimin ”Ice cold beer” eli jääkylmää olutta, mutta tarkempisilmäiset huomaavat myös pienen root-sanan. Root beer eli juuriolut on täysin alkoholitonta ja etenkin lapset suosivat sitä Yhdysvalloissa.
Seth-nimisen pojan bisnesidea sai siis ilmaista mainosta sosiaalisen median ansiosta – ja täysin ilmaiseksi. Alla kuva Sethistä, hänen kyltistään ja paikalla käyneistä poliiseista.
– Ensimmäisenä päivänä Seth myi vain kolme pulloa olutta, mutta uutisen levittyä Facebookiin ovat myynnit kasvaneet huimasti, kertoo Sethin äiti, Alexis.
– Saamiaan rahoja Seth aikoo käyttää partioon, myytävien oluiden hankintaan, koulutarvikkeisiin ja säästöjen kartuttamiseen, jatkaa Alexis.
Lähteet: Facebook, Yahoo
Kuva: Pixabay
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”