22-vuotiaan prostituoidun tilitys: Pikavipit ajoivat ilotytöksi!
22-vuotias Nicole Parke haluaa varoittaa pikavippien petollisuudesta ja on valmis esiintymään omalla kuvallaan Sun-lehden sivuilla kertoakseen ahdistavan tarinansa.
Kampaajana työskennellyt yksinhuoltajaäiti sai potkut viime keväänä. Kun uutta työtä ei löytynyt, hän meni ahdingossaan ottamaan kaksi pikavippiä ostaakseen lapsilleen ruokaa. Vain kuudessa viikossa 500 punnan pikavipit olivat muuttuneet jo 1175 punnan saataviksi.
Parken oli saatava nopeasti rahaa pysäyttääkseen kierteensä ja hän ryhtyi myymään itseään netissä. Kavereilleen hän ilmoitti tekevänsä satunnaisia hanttihommia saadakseen selityksen lastenvahtipyynnöilleen. Parke teki keikkoja viime kesäkuusta lähtien neljän kuukauden ajan. Hän sai asiakkaalta noin 100 puntaa tapaamiselta ja keikkoja oli nelisen kertaa viikossa.
Syyskuussa yksinhuoltajaäiti sai viimeisetkin pikavippilaskunsa maksettua ja lopetti prostituoidun työt saman tien. Nyt hän asuu lapsiensa kanssa hostellissa ja yrittää löytää kampaajan töitä. Työttömyyskorvaus riittää juuri ja juuri laskujen maksuun. Tilanne ei vieläkään ole kummoinen, mutta ainakaan Parken ei tarvitse hommata rahaa keinolla, jonka hän koki äärimmäisen ahdistavana ja pelottavana.
Toki Parken talousongelmien taustalla oli pikavippien lisäksi esimerkiksi tapissa olevat luottokortit, mutta kalliit lainat ajoivat hänet syöksykierteeseen. Hän haluaa ihmisten muistavan, että hetken helpotus vain pahentaa asioita tulevaisuudessa.
Kuvat täällä
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut