Abi – onnistu oikeilla eväillä!
Tänään alkavissa kevään ylioppilaskirjoituksissa mitataan tietoja ja vertaillaan eväitä. Ravitsemusterapeutti Merja Kiviranta Terveystalosta kertoo, minkälaisilla eväillä jaksaa koko päivän ja ajatus kulkee.
– Oikeilla eväillä pystyy parhaaseen suoritukseen. Hyvät eväät auttavat jaksamaan ja keskittymään kokeen loppuun asti, sanoo Terveystalon ravitsemusterapeutti Merja Kiviranta.
Kiviranta muistuttaa, että ei ole ihan sama, mitä välipalana syö.
– Eväiden tarkoitus on pitää verensokeri tasaisena. Sekä nälkä että verensokerin nopeat vaihtelut heikentävät keskittymiskykyä, Kiviranta kertoo.
Vältä helppoja sokereita
– Eväiden perustana ovat kunnon eväsleivät. Täysjyväleipien väliin kannattaa laittaa monipuolisesti kasviksia, juustoa ja leikkeleitä. Kannattaa pakata mukaan myös reilusti kasviksia ja hedelmiä. Ne sopivat hyvin eväiksi kuorittuina ja lohkottuina rasiassa, Kiviranta neuvoo.
Kivaranta kehottaa välttämään liiallisia sokereita. Nälkään syödyt karkit ja limu saavat verensokerin nousemaan nopeasti. Elimistö reagoi verensokerin nopeaan nousuun erittämällä paljon insuliinia, jolloin verensokeri romahtaa nopeasti lähtötasoa alemmas. Äkilliset nousut ja laskut verensokerissa aiheuttavat väsymystä ja keskittymiskyvyn herpaantumista.
Ylioppilaskirjoituksiin voi ottaa mukaan monenlaista syötävää, mutta eväiden pitää kestää säilytystä huoneenlämmössä. Ruoka ei saa sotkea ja syömisen pitää olla helppoa ja äänetöntä. Kokeissa eväshetki kannattaa pyhittää ja keskittyä hetkeksi vain eväiden syöntiin – se on pieni lepohetki myös aivoille tiiviin koetilanteen lomassa.
Abin eväät:
- Syö hyvä aamupala ennen koetta. Pieni kävelylenkki ennen kirjoituksia piristää ja auttaa laukaisemaan jännitystä.
- Eväiden perustana toimivat perinteiset eväsleivät. Täysjyväleivät voi täyttää monipuolisesti margariinilla, kasviksilla, juustolla tai lihaleikkeleellä.
- Pähkinät ja hedelmälohkot ovat helppoja ja hyviä eväitä.
- Juo riittävästi vettä. Kohtuudella nautittuina kahvi ja muut kofeiinipitoiset juomat, kuten energia- ja kolajuomat piristävät.
- Vältä yletöntä karkin syöntiä ja limun juontia. Verensokerin äkilliset vaihtelut väsyttävät ja vievät keskittymiskykyä. Pari palaa suklaata voi kuitenkin piristää kirjoitusten lomassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista