Aku Hirviniemi jää sairauslomalle: ”Huumorini loukkaa monia asianomaisia”
Törkyviestikohussa ryvennyt Aku Hirviniemi jää loppuviikon ajaksi sairauslomalle.
Suosikkinäyttelijä ilmoitti asiasta omilla somekanavillaan.
Jättimäiseksi paisuneen törkyviestikohun seurauksena Aku Hirviniemelle, 39, on koitunut jo lukuisia ikäviä seurauksia. Aku on muun muassa lentänyt pihalle Janne Katajan luotsaaman Hihhihii Oy -yhtiön hallituksesta. Myös Helsingin Kaupunginteatteri heitti Akun pihalle Ilmasta rahaa –tuotannosta.
Aku otti viestikohun vitsailun aiheeksi keikallaan
– Olin tällä viikolla pikkujoulukeikalla, jossa vitsailin harkitsemattomasti tuoreista uutisista ja huonosta käytöksestäni, Aku kirjoittaa.
Näyttelijä kertoo ettei tarkoituksena ollut loukata ketään vaan sen sijaan lievittää omaa häpeää.
– Tarkoitukseni oli viihdyttää yleisöä ja itseironisesti lievittää häpeääni. Olin kuitenkin ajattelematon, enkä ymmärtänyt, että huumorini loukkaa monia asianomaisia.
Aku pyytää anteeksi ja kertoo jäävänsä samalla loppuviikoksi sairauslomalle.
– Pyydän anteeksi tunarointiani, harkitsematonta tyylilajiani ja sokeuttani asiayhteydelle. Tarkoitukseni ei ollut vähätellä asiaa.
– Perun tämän viikon työkeikkani ja jään loppuviikoksi sairauslomalle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Huh, mitä rahastusta – totuus herttuatar Meghanin hilloista levisi julkisuuteen