Aleksi Valavuorta ja Arman Alizadia epäillään rikoksesta – Valavuorelta avoin tilitys: ”Käsittämätöntä”
Urheiluvaikuttaja ja mediapersoona Aleksi Valavuorta ja toimittaja-juontaja Arman Alizadia epäillään rikoksesta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Rikosnimike tapauksessa on IS:n mukaan yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Valavuoren ja Alizadin lisäksi rikoksesta epäillään erästä radiojuontajaa sekä ”Ristoa”.
Rikosepäily liittyy Ristoon, jonka tarinaa Valavuori, Alizad ja radiojuontaja ovat nostaneet julkisuudessa. Riston mukaan hän on maksanut elatusmaksuja toisen miehen lapsesta. Hän sai tietää vuonna 2016, ettei hän olekaan biologinen isä pojalle, jota oli pitänyt omanaan.
Nyt Riston ex-vaimo on vaatinut Valavuorelle, Alizadille ja radiojuontajalle rangaistusta. Ex-vaimon mielestä miesten pitäisi ammattinsa takia ymmärtää, ettei asiaa käsiteltäisi julkisesti oikeilla nimillä. Hän on IS:n mukaan saanut jutun vuoksi miehensä kanssa kansalaisilta vihapostia tai uhkaavan oloisia viestejä.
Valavuori kommentoi rikosepäilyä hyvin suorasanaisesti MTV Uutisten haastattelussa. Hän ei koe syyllistyneensä rikokseen.
– Olen tehnyt vain journalistista työtä ja puhunut asioista niiden nimillä. Tässä tapauksessa on tapahtunut totaalinen oikeusmurha kyseistä miestä kohtaan, Valavuori lataa.
Valavuori on tuonut tapausta esille myös omalla Instagram-tilillään.
– Toivottavasti keissi katsotaan päätyyn saakka, oikeilla nimillä ja termeillä. Isien ja äitien oikeuksissa sekä velvollisuuksissa on aukkoja, kuten myös ei-isien ja ei-äitien, mies kirjoittaa.
– On käsittämätöntä, että suomalainen mies joutuu maksamaan elatusmaksuja toisen miehen lapsesta, hän tilittää.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lähteet: Ilta-Sanomat, MTV Uutiset
Lue myös:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo järkytti faneja
- Sara Sieppi avautuu muuttuneesta ulkonäöstään
- Ritalta suoraa puhetta – Aki Manninen nimitteli vaimoaan paskasäkiksi
- Jösses! Prinssi Georgen ulkonäkö herättää nyt huomiota – katso kuvat
- Karita Tykkä avautuu riidasta Nanna Karalahden kanssa – suoraa puhetta
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Kasinorakastajan blogi: Pelaamisen kaksoisstandardit
- Nanna Karalahden ja Karita Tykän riidassa shokkikäänne!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Sara Sieppi avautuu muuttuneesta ulkonäöstään
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Ritalta suoraa puhetta – Aki Manninen nimitteli vaimoaan paskasäkiksi
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo järkytti faneja
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Jösses! Prinssi Georgen ulkonäkö herättää nyt huomiota – katso kuvat