Angry Birds jyrää myös karkkikaupassa
Kesäkuussa Suomessa kauppoihin tulleet Fazer Angry Birds -makeiset ovat singahtaneet suosikkimakeisiksi ja ylittäneet myyntiodotukset reilusti. Ensimmäisten viiden myyntikuukauden aikana on myyty 5 miljoonaa Angry Birds -makeispussia maailmanlaajuisesti, mikä on Fazerin kaikkien aikojen ennätys. Fazer Angry Birds -makeisia myydään tällä hetkellä jo 15 maassa sekä matkustajaliikenteessä laivoilla ja lentokentillä.
Lanseeratessamme keväällä Fazer Angry Birds -makeiset olimme varmoja, että käsissämme on menestystuote. Olemme siitä huolimatta iloisen yllättyneitä makeisten saamasta valtavasta suosiosta. Viisi miljoonaa makeispussia viiden ensimmäisen kuukauden aikana on erittäin hieno myyntisaavutus”, toteaa Pekka Rantala, Fazer Leipomot & Makeiset -liiketoiminta-alueen toimitusjohtaja.
Kampanja oli todellinen menestys myös sen saaman näkyvyyden puolesta. TV-mainosfilmiä on katsottu tähän mennessä jo yli 6 miljoonaa kertaa YouTubessa ja verkon kampanjasivustot keräsivät kävijöitä runsain määrin.
Suomen lisäksi vihaiset linnut ovat kotiutuneet hyvin myös Ruotsiin, Baltian maihin, Norjaan, Tanskaan, Puolaan, Tšekin tasavaltaan, Islantiin, Ukrainaan, Kazakstaniin ja Azerbaidzhaniin. Makeissekoitus on myös löytänyt tiensä matkustajaliikenteen myyntikanaviin, Travel trade -myyntiin lentokentillä ja laivaliikenteessä. Lintujen uusimpia aluevaltauksia syksyn aikana ovat olleet Venäjä ja Singapore.
”Myynti on ollut vahvinta Suomen ja Ruotsin lisäksi Travel trade -myynnissä, jota varten suunnittelimme oman pakkauskonseptin. Kansainvälisen myynnin laajentaminen on hyvin käynnissä myös useihin muihin Euroopan maihin sekä Aasiaan kansainvälisten lentokenttien kautta. Tällä hetkellä neuvottelemme makeismyynnin aloittamisesta muun muassa Isossa-Britanniassa, Japanissa, Kiinassa ja Saksassa”, Pekka Rantala kertoo.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä