Autokuski: Kanye Westillä oli salasuhde Kim Kardashianiin vuosikaudet!
Räppäri Consequence väitti Power 105.1 –radiokanavan haastattelussa, että Kanye West ja Kim Kardashian muhinoivat ainakin kolmen vuoden ajan ennen kuin he alkoivat seurustella julkisesti viime huhtikuussa. Consequencella oli aiemmin diili Westin levy-yhtiön kanssa ja räppäri kertoi kuskanneensa mentoriaan salatapaamisiin. Kardashian seurusteli tuolloin jalkapalloilija Reggie Bushin kanssa.
Kardashianin ja Bushin erottua reality-kaunotar syöksyi 72 päivän pika-avioliittoon basketball-tähti Kris Humphriesin kanssa. West taas seurusteli tahollaan malli Amber Rosen kanssa. Rose on jo aiemmin kertonut, että kahden vuoden suhde päättyi vuonna 2010 Westin ihannoitua Kardashiania lähes pakkomielteisesti.
Jokaisen suhdesopan osapuolilla on usein hyvin erilaisia tarinoita kerrottavanaan, mutta väkisinkin Westin ja Kardashianin rakkaustarina kuulostaa omituiselta. Miksi ihmeessä kaksi toisiaan selkeästi jumaloivaa aikuista ihmistä ei päätynyt yhteen jo vuosia sitten? Olisi säästytty yhdeltä avioerolta, kolmelta särkyneeltä sydämeltä ja monelta katkeralta tilitykseltä.
Kuvassa räppäri Kanye West, jota on syytetty pakkomielteisyydestä seksiin.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Archie Cruzilta jymyilmoitus
- Sara Siepin vauvauutisella ikävä seuraus Pyry-kullalle