
Brittitutkimus hölynpölyä – Tipattomuus ei ole haitallista
Tipattoman tammikuun ensimmäisen viikon aikana on julkisuudessakin keskusteltu siitä, onko tipattoman kuukauden viettämisestä ylipäätään hyötyä. Taustalla ovat olleet brittiläisen British Liver Trustin asiantuntijoiden näkemykset siitä, ettei tipattomasta kuukaudesta olisi maksan terveydelle juurikaan hyötyä. Samat asiantuntijat ovat esittäneet, että tipattoman vietto voisi olla jopa haitallista, jos se nähdään oikeutuksena käyttää alkoholia muina aikoina mielin määrin.
Suomalaiset ehkäisevän päihdetyön toimijat pitävät brittien julkisuudessa esitettyjä kommentteja puutteellisina ja harhaanjohtavina. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n aikuistyön päällikkö Antti Hytti muistuttaa, että ihmisessä on muutakin kuin maksa:
– Liiasta lasinkallistelusta kärsivät myös sydän ja hermosto, ja ylipainoakin kertyy helpommin. Vastaavasti, jo parinkin viikon jakso ilman alkoholia voi esimerkiksi laskea verenpainetta ja parantaa unen laatua, kuten monet tipattoman viettäjät ovat huomanneet.
Hytti peräänkuuluttaa myös arkijärjen käyttöä: ”Ihanko oikeasti joku uskoo, että kuukausi ilman alkoholia olisi haitaksi?”
Maksankin osalta brittien näkemyksissä on puutteita.
– Päihdelääkäri tapaa alkoholia runsaasti käyttävillä suomalaisilla myös maksa-arvojen nousuja, jotka eivät palaudu vuorokaudessa, toteaa suomalaisen päihdehoidon veteraani, emeritusylilääkäri Antti Holopainen. Hän lisää myös, että suurkuluttajien keskuudessa on runsaasti rasvamaksasta kärsiviä, joilla maksan palautuminen vie ainakin 3-6 kuukautta.
– Tuolloin olisi tarpeen pitempikin tipaton kuin yksi kuukausi, Holopainen sanoo.
Holopainen ja Hytti painottavat myös, ettei tipaton tammikuu ole pelkkä terveyskuuri, vaan myös ja ennen kaikkea tapa asettaa itsensä pieneen testiin. Jos kuukausi ilman alkoholia tuntuu mahdottomalta, voi omaa alkoholinkäyttöä olla hyvä pohtia.
– Pidempi tauko alkoholinkäytössä saattaa myös havahduttaa tunnistamaan haittoja, jotka ovat syntyneet kun käyttö on huomaamatta noussut, sanoo Holopainen.
Tipatonta tammikuuta kritisoivan keskustelun aloittanut British Liver Trust kampanjoi parhaillaan terveen maksan puolesta sloganilla Love Your Liver. Kampanja on toteutettu yhteistyössä brittiläisen alkoholiteollisuuden kanssa.
Tipaton tammikuu jatkuu Suomessa vielä vajaan kolmen viikon ajan. Tipattoman merkeissä järjestetään eri puolilla maata muun muassa seuraavia tapahtumia:
11.1.2012 Tipaton tammikuu! Cafe Taitolaji Turun Elokolossa (Yliopistonkatu 10)
13.1.2012 Terveyspäivä Työttömien työpajalla Tampereella (Vuolteenkatu 11) klo 10-13. EHYT ry:llä Tipattoman tammikuun tapahtumapiste. Tapahtuman järjestävät Tampereen kaupunki yhteistyössä järjestöjen kanssa.
20.1.2012 Alkoholinkäytön tilannearviotapahtuma, Etelä-Karjalan keskussairaalalla klo 9.30-14.30, (Valto Käkelän katu 1, Lappeenranta)
20.1.2012 Tipaton tammikuu! Cafe Taitolaji Lappeenrannan raittiustoimistolla (Kirkkokatu 6)
24.1.2012 Tipaton tammikuu! Cafe Taitolaji Tampereen raittiustalossa (Puutarhakatu 22)
26.1.2012 Tipaton tammikuu! Cafe Taitolaji Helsingin Elokolossa (Toinen linja 31)
31.1.2012 Tipaton tammikuu! Cafe Taitolaji Lahden Elokolossa (Vuorikatu 14)
31.1.2012 Tipaton tammikuu! Cafe Taitolaji Tampereen raittiustalossa (Puutarhakatu 22)
Lähde: Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti