DNA-ruiskeella eroon tupakasta?
Geeniruiske, joka sisältää nikotiinia vastaan taistelevia ainesosia, saattaa auttaa miljoonia tupakoitsijoita pääsemään eroon tavastaan, uskovat tutkijat. Daily Mailin mukaan vain yksi ruiske voisi antaa elämän läpi kestävän suojan nikotiiniriippuvuutta vastaan.
Aikanaan ruiske voitaisiin antaa jo lapsille, jotta he eivät koskaan jäisi koukkuun tupakkaan. Tätä geneettistä rokotetta on testattu tähän mennessä vain hiirillä, mutta tutkijoiden mukaan tutkimukset ihmisillä voidaan aloittaa kahden vuoden sisällä. Ruiskeen sisältämät geenit on ”ohjelmoitu” tuottamaan vasta-aineita nikotiinille jo ennen kuin se saavuttaa aivot ja laukaisee mielihyvätuntemuksen.
Tupakanpolton lopettaminen käy siis vaivatta, koska se ei enää tuota mielihyvää. Rokote myös huijaa maksaa niin, että se tuottaa jatkuvasti vasta-aineita vereen, joten sen tarjoama suoja on elinikäinen.
Tutkimus on yhä varhaisessa vaiheessa. Tarvittavat laajat tutkimukset merkitsevät sitä, että rokote tulee markkinoille aikaisintaan viiden vuoden päästä. Jos se kuitenkin todetaan turvalliseksi ja tehokkaaksi, se voitaisiin tulevaisuudessa sisällyttää kouluissa annettavien rokotteiden joukkoon, jotta nuoret eivät koskaan alkaisi tupakoida.
Lähde: Tohtori.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä