Elokuvamoguli Harvey Weinstein tuomittiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta – kiidätettiin sairaalaan suoraan oikeustalolta
Hollywood-tuottaja Harvey Weinsteinin, 67, oikeudenkäynti on loppusuoralla, ja hän on saanut tuomion seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksesta. Tapauksessa kuusi naista syytti Weinsteinia seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Weinstein saattaa saada 25 vuoden vankeusrangaistuksen.
Mies kuitenkin vapautettiin kaikkein vakavimmista syytteistä, joista häntä olisi odottanut elinkautinen.
Weinsteinin oikeudenkäynti aloitettiin New Yorkissa tammikuussa. Oikeussalissa on nähty useita dramaattisia hetkiä ja myös romahtamisia. Syyttäjät ovat muun muassa kuvailleet Weinsteinia kokeneeksi seksuaaliseksi saalistajaksi ja raiskaajaksi, joka käytti valtaansa haavoittuvia, näyttelijäksi halajavia naisia kohtaan.
– 140-kiloinen jättiläismäinen tyranni, joka raiskasi, nöyryytti ja manipuloi useita naisia, jotka traumatisoituivat vuosien ajaksi, kuvaili muun muassa New Yorkin apulaispiirisyyttäjä Meghan Hast Weinsteinia.
Puolustuksen mukaan Weinstein olisi sitoutunut vain yhteisymmärrykseen perustuviin suhteisiin väitettyjen uhriensa kanssa. Puolustus toi tuomioistuimeen todisteeksi kymmeniä sähköposteja, joita naiset ovat lähettäneet Weinsteinille. Asianajajien mukaan viestit osoittavat, että osapuolten välillä oli ”rakastava suhde”.
Heti maanantain oikeuskäsittelyn jälkeen Weinstein joutui sairaalaan, NY Times uutisoi. Lehden tietojen mukaan hän oli saanut sydänongelmia tuomion lukemisen jälkeen ja tarvitsi sairaalahoitoa.
Viimeisen kahden vuoden aikana Weinsteinia syytti seksuaalisista väärinkäytöksistä yhteensä yli 80 naista.
Osan syytteitä nostaneista naisista Weinstein maksoi hiljaiseksi.
Weinstein joutui kohun keskelle vuonna 2017 Me too -liikkeen aktivoitumisen myötä.
Lähteet: Iltalehti, The New York Times, Reuters
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”