Elokuvateatteriin katsomaan MM-kisoja tuoppi kädessä? Onnistuu!
MM-jalkapallon ratkaisuottelut näytetään Finnkinon teattereissa kautta maan – myös anniskelu tulee laajemmin elokuvateattereihin.
Jalkapallon MM-kisojen välierät ja finaali näytetään Finnkinon valkokankailla ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti. Samalla Finnkinon anniskeluoikeudet leffasaleissa laajenevat valikoituihin näytöksiin.
Kesä-heinäkuussa pelattavia jalkapallon MM-kisoja pääsee katsomaan nyt myös Finnkinon elokuvateattereissa. Finnkinon emoyhtiö Odeon Cinemas Group on solminut sopimuksen, joka mahdollistaa FIFAn jalkapallon MM-otteluiden esittämisen isolta valkokankaalta elokuvateattereissa. Suomessa nähdään välieräottelut (10. ja 11.7.) sekä finaali (15.7.) kaikissa Finnkinon teattereissa lukuun ottamatta Helsingin Maximia ja Tampereen Cine Atlasta. Lippujen hinnat ottelunäytöksiin ovat aikuisille 10 euroa, alle 16-vuotiaille lapsille 7 euroa ja Hesa Cup -rannekkeella pääsee 5 eurolla. Ovet avataan puoli tuntia ennen otteluita.
– Olemme todella iloisia ja innoissamme, että Finnkino saa näyttää MM-turnauksen ratkaisuottelut isolta valkokankaalta suorana lähetyksenä teattereissamme. Kohderyhmänämme ovat ennen kaikkea jalkapallofanit, -joukkueet sekä perheet, jotka ovat kiinnostuneet urheilusta esimerkiksi lasten harrastusten kautta. Lisäksi kaikista otteluista on mahdollista ostaa yritysmyynnin kautta oma näytös, Finnkinon kaupallinen johtaja Kalle Peltola kertoo.
Anniskelu laajenee vaiheittain Finnkinon teattereihin
Jalkapallon MM-kisojen yhteydessä osa saleista on anniskelualuetta. Asiakkailla on mahdollisuus nauttia myös alkoholijuomia otteluiden aikana Helsingin Tennispalatsissa, Espoon Omenassa ja Lahden Kuvapalatsissa. – Kuluttajanäytöksissä anniskelu edellyttää 18 vuoden ikärajaa, joten niihin ei myydä lastenlippuja. K-18-ottelunäytökset merkitään selkeästi ohjelmistoon ja anniskelusta kerrotaan kuluttajille lipunoston yhteydessä. MM-otteluiden näytöksistä järjestetään myös lapsille sallittu näytös, jossa ei tarjoilla alkoholia, Peltola sanoo. Kuva: YouTubeLUE MYÖS:
- Helena Koivulta avoin ulostulo: ”Elämä on edelleen sekaisin”
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Helena Koivulta avoin ulostulo: ”Elämä on edelleen sekaisin”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa