Eppu Normaali ja The 69 Eyes Räikkärockissa
Ylöjärveläisen Rantajätkät ry:n Räikkärock jyrähtää taas lauantaina 28. heinäkuuta, ja esiintyjiksi ovat varmistuneet Eppu Normaali ja The 69 Eyes, joka heittää Räikän puistossa tämän vuoden ainoan Suomen-keikkansa. Uutta syksyllä julkaistavaa albumiaan työstävän bändin keikkakalenterista löytyy Räikkärockin lisäksi keikka Berliinissä.
Eppujen ensimmäinen Räikkärockin keikka oli vuonna ’85, ja viimeisimmästäkin Eppu-keikasta Räikällä on kulunut 16 vuotta. Luvassa on jotakin erikoista, sillä Suomi-rockin jätin keikka päättää jo kolmekymmenvuotisen Räikkärock-festivaalin tarinan.
Pääosin talkoovoimin järjestetty Räikkärock jää lepäämään kesän jälkeen laakereilleen, ja vuonna 2013 kolmekymppinen yhdistys suuntaa kohti uusia haasteita.
Ikärajattomassa Räikkärockissa yleisöä lämmittelevät Sledge, Nymans ja Kelvottomat, ja illan päättää huikea ilotulitus. Eikä tässä vielä kaikki, sillä olutteltan K18-jatkoilla menon takaa Sami Hintsanen & The Oriental Experience.
Tarkemmat tiedot, opasteet ja Räikkärockin aikataulut löytyvät Rantajätkien internet-sivuilta osoitteesta: www.rantajatkat.fi.
Räikkärock-lipulla
LUE MYÖS:
- Oho! Erna Huskolta estettiin pääsy lentokoneeseen
- Rita Niemi-Mannisen video laukaisi someraivon – ”Kuka slummeista on puhunut”
- Luksusyksityiskohta Janni Hussin uudessa kodissa herättää kysymyksiä
- Iida ja Archie taas yhdessä? Erikoinen yksityiskohta kiinnittää huomion valokuvassa
- Koulu kielsi Aleksi Valavuoren vierailun – ”Epäsopiva henkilö luokkahuoneeseen”
- Janni Hussi shokeeraa paljaalla pinnalla: ”Holy cow!”
- Archie Cruz ja Iida Vainio keräsivät huomiota Tavastialla – Archie herätti hilpeyttä yleisössä
- Kasinorakastajan blogi: God Save The King + Suomi siinä sivussa
- Shirly Karvinen avautuu talousvaikeuksistaan
- Vangitun Jere Karalahden tapauksessa shokkikäänne
- Vangitun Jere Karalahden tapauksessa shokkikäänne
- Luksusyksityiskohta Janni Hussin uudessa kodissa herättää kysymyksiä
- Janni Hussi shokeeraa paljaalla pinnalla: ”Holy cow!”
- Iida ja Archie taas yhdessä? Erikoinen yksityiskohta kiinnittää huomion valokuvassa
- Shirly Karvinen avautuu talousvaikeuksistaan
- Oho! Erna Huskolta estettiin pääsy lentokoneeseen
- Shirly Karviselta shokkiavautuminen: Ex-puoliso kontrolloi hirveällä tavalla
- Archie Cruz ja Iida Vainio keräsivät huomiota elokuvissa – katso kuvat!
- Archie Cruz ja Iida Vainio keräsivät huomiota Tavastialla – Archie herätti hilpeyttä yleisössä