Hämähäkkejä pelkäävän painajainen – myrkkyhämähäkki vaelsi naisen korvaan
Hämähäkkejä kulkeutuu toisinaan ihmisten asuntoihin, mutta harvemmin ne silti korviin menevät.
Yhdysvalloissa asuva Susie Torres luuli aamulla herätessään korvassaan olevan vettä. Korvassa olevat äänet eivät kuitenkaan lakanneet, joten nainen suuntasi lääkärin pakeille.
Torresin yllätykseksi lääkäri havaitsi korvassa myrkyllisen hämähäkin, jonka poistamiseen tarvittiin kokonainen hoitotiimi. Torres osasi olla tilanteessa täysin rauhallinen, mutta hoitohenkilökunnan käyttämä välineistö lietsoi paniikin tunnetta, kun Torres näki, mitä he aikoivat laittaa hänen korvaansa.
Alla video Torresin antamasta haastattelusta.
– En koskaan uskonut, että ne voisivat mennä korvaan tai mihinkään vartalon osaan. En enää ikinä nuku ilman korvatulppia, sillä pelkään hämähäkkejä, kertoi Torres.
Kyseessä oli violonistihämähäkki, jonka purema voi aiheuttaa kutinaa, lihassärkyä, päänsärkyä ja pahoinvointia. Pahimmillaan pureman kautta siirtyvät myrkyt voivat johtaa hoitamattomana jopa kuolemaan.
Lääkärin mukaan hämähäkin puremajälkiä ei löytynyt.
Lähde: CNN
Kuvituskuva: Pixabay
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee – yllättävä uusi tieto tuli julkisuuteen
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”