Helsingin Sanomat kutistui
Levikiltään Suomen suurin tilattava sanomalehti Helsingin Sanomat koki tänään suuren muutoksen, sen koko pieneni. Lehden tilaajat saivat tiistai aamuna ensimmäistä kertaa postiluukkuunsa entistä huomattavasti pienempikokoisemman lehden.
Helsingin Sanomia julkaisevan Sanoman hallitus päätti 31. heinäkuuta 2012, että lehti siirtyy tabloidikokoon tiistaista 8. tammikuuta 2013 alkaen. Tuotantoteknisistä syistä muutosta edeltävän maanantain lehteä ei julkaistu, joten sunnuntain 6. tammikuuta lehti jäi viimeiseksi broadsheet-kokoiseksi.
Tabloid-koko on puolet suurikokoisesta broadsheet-formaatista. Suomessa tabloid-sivuformaatin koko on yleisesti leveys 280 millimetriä ja korkeus 400 millimetriä, esimerkiksi iltapäivälehdet Iltalehti ja Ilta-Sanomat. Myös Metropoli on ilmestynyt tässä koossa vuodesta 2003 lähtien.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä