Henna Peltosen tanssiduo mittavaan yhteistyöhön huippu-DJ:n kanssa
Henna Peltosen tanssiduo Henna & Sofia on keikkaillut monen maailmanluokan tähden kanssa ja nyt kaksikko on solminut uuden mittavan yhteistyön saksalaisen Sash!-yhtyeen kanssa, jota tähdittää DJ Sash.
Yhteistyö kattaa keikkoja niin Suomessa kuin ulkomaillakin ja keikkoja on buukattu jo pitkälle vuoteen 2020.
Sash! on myynyt maailmanlaajuisesti yli 22 miljoonaa levyä ja tunnetuimpiin hitteihin kuuluvat mm. ”Ecuador”, ”Stay” ja ”Adelante”. Alla musiikkivideo superhitistä ”Ecuador”.
Tanssiduo Henna & Sofia on aiemmin keikkailut 5 vuotta Dr. Albanin taustalaulajina ja tanssijoina ympäri Eurooppaa sekä Pohjoismaita. Tämän lisäksi Henna & Sofia on keikkaillut mm. ItaloBrothersin, David Hasselhoffin ja Paradision kanssa. Tanssiduolle on kertynyt huikea määrä keikkakokemusta Keski-Euroopan isolta festarilavoilta, joissa yleisömäärät ovat olleet kymmentuhatpäisiä. Erityisesti Saksassa keikkoja on tehty useita kymmeniä sekä festareilla, televisiossa ja isoilla areenoilla. Samoilla areenoilla nähtyjä muita suomalaisia ovat HIM ja Sunrise Avenue.
– Ulkomailla meininki on muutenkin isompaa, sillä mukana on useasti omat turvamiehet, Henna sanoo.
Uusi retroshow
Henna & Sofia lanseeravat vielä tämän vuoden puolella uuden retroshown, jossa kuullaan huikeaa ysäritykitystä sekä isoimmat hitit artisteilta, joiden kanssa tanssiduo on keikkaillut.. Show on suunnattu sekä Suomen että ulkomaiden markkinoille ja keikkoja onkin jo sovittu keikkalavoille Etelä-Eurooppaan.
Kuvat: Mainosstudio Sanna Hellekoski
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne