HS: Rikoskirjailija Harri Nykänen on kuollut
Arvostettu rikoskirjailija ja toimittaja Harri Nykänen on kuollut 69-vuotiaana. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.
Nykänen menehtyi Helsingin Sanomien tietojen mukaan nopeasti edenneeseen sairauteen tiistaiaamuna 21. maaliskuuta. Miehen perhe vahvisti suru-uutisen lehdelle.
Suomen kuuluisimpiin rikoskirjoittajiin kuulunut Harri Nykänen työskenteli Helsingin Sanomien rikostoimittajana vuosina 1981-2001. Suurelle yleisölle Nykänen tuli tunnetuksi Raid-kirjasarjastaan, jonka ensimmäinen teos julkaistiin vuonna 1992. Yhteensä romaaneja on julkaistu 12 kappaletta. Raidista tehtiin myös suosittu televisiosarja ja elokuva.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pitkän ja menestyksekkään uransa aikana Nykänen ehti kirjoittaa kymmeniä muitakin dekkareita. Hänen omaelämäkertateoksensa Likainen Harri: 20 vuotta Erkon renkinä julkaistiin vuonna 2015.
Nykänen on palkittu lukuisilla eri palkinnoilla, muun muassa kahdesti Suomen dekkariseuran myöntämällä Vuoden johtolanka -palkinnolla.
Harri Nykänen oli naimisissa, ja hänellä oli kaksi aikuista tytärtä.
Lähde: Helsingin Sanomat
Lue myös:
Salkkarit-näyttelijät muistelevat äkillisesti kuollutta Jasmin Voutilaista – ”Olen surun murtama”
Esko Eerikäinen julkaisi suru-uutisen – menetti rakkaan perheenjäsenensä: ”Lepää rauhassa”
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Muistatko vielä Antti Rinteen pekonipastan? Tässä kohuresepti, joka sisältää yli 10 000 kilokaloria
- Lähes 20 vuotta sinkkuelämää viettänyt Cristal Snow on päättänyt antaa rakkaudelle mahdollisuuden – ”Aion mennä baareihin ja flirttailla”
- Teemu Packalén joutuu isoon leikkaukseen – ”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei mua jännitä”
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?
- Tässä ovat Love Island Suomen upeat sinkut – mukana muun muas TikTok-tähtiä ja wellnessmalli
- Kasinorakastajan blogi: Toukokuun parhaat uudet pelit
- Kristiina Komulainen avautuu ikävästä välikohtauksesta tuntemattoman naisen kanssa – ”Kyseessä rikos tai parikin nimikettä”
- NHL-tähti Patrik Laineen uusi rakas on näyttävä fitnessmalli, joka koki suuren tragedian 14-vuotiaana – katso kuvat kaunottaresta!
- Pitkää vankilatuomiota suorittava Niko Ranta-aho sai opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta – näin kommentoi ex-rakas!
- Wau, mikä muodonmuutos! Salatut elämät -tähti Olga Heikkala esitteli uuden hiustyylinsä
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?
- Mika Salolta rajuja syytöksiä ex-kumppanistaan: ”Soittelee, haukkuu, uhkailee ja vainoaa”
- Tässä ovat Love Island Suomen upeat sinkut – mukana muun muas TikTok-tähtiä ja wellnessmalli
- Teemu Packalén joutuu isoon leikkaukseen – ”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei mua jännitä”
- Wau, mikä muodonmuutos! Salatut elämät -tähti Olga Heikkala esitteli uuden hiustyylinsä
- NHL-tähti Patrik Laineen uusi rakas on näyttävä fitnessmalli, joka koki suuren tragedian 14-vuotiaana – katso kuvat kaunottaresta!
- Essi Unkuri paljastaa Selviytyjät-sarjan karut seuraukset – sai ikäviä vammoja: ”Ne mätänivät”
- Miss Suomi -kilpailun semifinalistit on valittu – mukana muun muassa Rantabaari-sarjasta tuttu näyttelijä, transnainen ja oikeustieteen opiskelija!