Hyönteisten määrä on vähentynyt dramaattisesti – tiedemiehet varoittavat ekologisesta maailmanlopusta
Tutkijoiden mukaan maapallon elämää uhkaa ekologinen katastrofi. Uusi tutkimus paljasti, että hyönteisten määrä on vähentynyt peräti kolmella neljäsosalla edellisen 25 vuoden aikana. Hyönteisillä on merkittävä rooli pölyttäjinä ja muiden eläinten ruokana. Tiedossa oli jo aiemmin, että joidenkin lajien, kuten perhosten määrät ovat laskeneet. Uusi tutkimus paljasti kadon huiman laajuuden.
Tutkimus on johtanut varoitukseen ”ekologisesta maailmanlopusta”, jolla uskotaan olevan vakavia vaikutuksia myös ihmiskunnalle.
Tutkimuksen data kerättiin Saksan luonnonpuistoista, mutta tulosten uskotaan kuvaavan koko maailman tilaa. Syy hyönteisten määrän laskulle ei vielä ole selvillä. Luonnontilaisten alueiden vähenemisen ja myrkkyjen käytön uskotaan kuitenkin vaikuttavan tilanteeseen.
– Lentävien hyönteisten määrän väheneminen näin voimakkaasti näin suurella alueella on hälyttävä löytö, sanoo tutkimusta johtanut Hans de Kroon.
– Hyönteiset muodostavat noin kaksi kolmannesta koko maapallon elämästä, mutta niiden määrä on laskenut huomattavasti, tutkimukseen osallistunut professori Dave Goulson Sussexin yliopistosta toteaa.
Tutkimus perustuu vuodesta 1989 lähtien kerättyihin hyönteisnäytteisiin. Hyönteisiä kerättiin 63 eri luonnonsuojelualueelta Saksassa. Samaan aikaan seurattiin muun muassa muutoksia alueiden säässä.
– Sää voisi selittää monet vaihtelut vuodenaikojen ja vuosien välillä, mutta se ei selitä nopeaa laskusuuntaista kehitystä, tutkimukseen osallistunut Martin Sorg sanoo.
Tiedemiesten mukaan lisätutkimukset on syytä aloittaa välittömästi uusilla alueilla tulosten vahvistamiseksi.
De Kroon toteaa, että sillä välin meidän on tehtävä vähemmän asioita, jotka vaikuttavat hyönteismäärän laskuun, kuten myrkkyjen käyttäminen.
Lähde: The Guardian
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Huh! Näin upealta Erna Husko näyttää nykyään
- Sofia Belórf esittelee hulppeaa ökylahjaansa – tähän ei ihan jokaisen lompakko veny
- Joel Harkimo ja Janni Hussi taas omilla reissuillaan – Jolle ei kauaa kotona viipynyt
- Jari-Matti Latvala läheisissä tunnelmissa aikuisviihdetähden kanssa
- Janni Hussi rikkoi somehiljaisuuden Jollen kohuvideon jälkeen
- Kasinorakastajan blogi: Uusimpia löytöjä nettikasinoiden peleissä
- Helena Koivu rikkoo hiljaisuuden – uhmakas viesti
- Joel Harkimon ja Janni Hussin kohtaamisesta syntyi somekohu – Jollelta yllättävä ratkaisu
- Ansku Bergström jakoi treenikuvia – Elina Gustafssonilta ytimekäs kommentti eksälleen
- Auri Kananen tekee paljastuksen Akista ja Ritasta
- Janni Hussi rikkoi somehiljaisuuden Jollen kohuvideon jälkeen
- Jari-Matti Latvala läheisissä tunnelmissa aikuisviihdetähden kanssa
- Susanna Laine avautuu vaikeasta riippuvuudestaan – ”En pääse siitä eroon!”