Jarppi Leppälä paljastaa rehelliset tunteensa Possen kulissien takaa – ”Olin psyykkisesti rauniona”
Huippusuosittu MTV3-kanavan Posse-ohjelma saa odotettua jatkoa tänä syksynä, kun sarja palaa ruutuihin perjantaina 3.9.
Luvassa on sekä vanhoja tuttuja ohjelmaosioita, että uusia yllätyksiä. Yksi Possen tähdistä, Jarno ”Jarppi” Leppälä kertoo suoran mielipiteensä Possen arkki -nimisestä osiosta, joka nähdään Possessa syksyllä ensimmäistä kertaa.
– Voisin luokitella sen minun inhokkiosiokseni, Jarppi kertoo nauraen Metropolille.
– Possen arkissa ideana on, että kutsutaan neljä julkisuudesta tuttua henkilöä ruokailemaan ja pelaamaan kesäisiä pelejä meidän posselaisten kanssa. Kaikki julkkikset on puettu johonkin asuun – on elefanttia, mursua ja apinaa. Meidän tehtävämme on selvittää, että ketkä asujen takana ovat.
Jarppi sanoo, etteivät julkkikset itsekään tiedä toisten vieraiden henkilöllisyyksiä. Hänen mukaansa on varsin erikoisen tuntuista syödä illallista henkilön kanssa, jonka kasvoja ei näe.
– Sehän on kuin ihmiskoe. Minä olin psyykkisesti rauniona. Oli ärsyttävää, kun henkilön ääni kuulosti tutulta, mutta en voinut olla lainkaan varma kenen kanssa puhuin, Jarppi kuvailee.
– Lopussa, kun vieraat riisuivat asunsa, tunsin itseni aivan palikaksi, hän naurahtaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Osiota oli Jarpin mielestä kuitenkin hauska tehdä. Lisäksi hänen mielestään on mukavaa, että ihmiset voivat myös kotisohvilla osallistua arvuutteluun.
– On hauskaa, että katsojatkin pääsevät toteamaan oman nerokkuutensa, Jarppi tuumaa.
Lue myös:
Posse-sarja saa kaksi uutta osiota – HP paljastaa: ”Se on todella hauskaa ja hermoja raastavaa”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen