Jättiyllätys! Antti Reini nähdään Salatuissa elämissä: ”Minut otettiin hyvin vastaan”
Vares-elokuvistakin tuttu näyttelijä Antti Reini nähdään Salatut elämät -sarjassa. Antin esittämä Jokke ilmestyy ensimmäisen kerran sarjaan ensi viikon tiistaina 15. helmikuuta.
Hahmosta tiedetään tässä vaiheessa ainoastaan sen verran, että Jokke on Marikan ex-mies. Marikan roolissa nähdään Susanna Laine.
Metropolin tavoittama Antti kertoo, että roolin tekeminen oli mielenkiintoisaa ja antoisaa.
– Tuotanto toimi sujuvasti ja minut vierailijana otettiin hyvin vastaan, joten kaikinpuolin upea kokemus. Koen, että kaikesta oppii aina jotain uutta. En omaa ennakkoluuloja, joten Salkkari-vierailun vastaanottaminen oli lähinnä aikataulu-kysymys. Ne saatiin sopimaan eikä asiaa sen enempiä tarvinnut miettiä, Antti Reini kertoo Metropolille.

Antti myöntää, ettei hän ole juurikaan katsonut Salatut elämät -sarjaa.
– En ole ollut sarjan varsinaista kohderyhmää, mutta tyttärieni ollessa nuoria, katselin heidän seurassaan muutamia jakson silloin tällöin. Olin hetkittäin positiivisesti yllättynyt teemoista, joita sarjassa käsiteltiin ja ne herättivätkin muutaman upean keskustelun tyttärieni kanssa.
Antin kevät on työntäyteinen.
– Kevät kuluu juuri alkaneen Poromafia-sarjan kuvauksissa, syksyllä ilmestyvän seuraavan romaanin parissa ja maaliskuuksi suunniteltu Solokeikka-kiertuekkin näyttää toteutuvan, joten työrintamalla näyttää valoa tunnelin päässä vilkkuvan, Antti kertoo.
Lue myös:
Sensuuri iski Antti Reinin eroottisiin novelleihin – kuuntele ronskit K18-tarinat!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Vappu Pimiä kärsii terveyshuolista – ”En ole viimeisen parin vuoden aikana pystynyt…”
- Erika Vikman puhuu suunsa puhtaaksi – suora kuitti Euroviisumatkasta
- Archie Cruz viis veisasi liikennesäännöistä – katso kuvat!
- Kerttu Rissanen ja Sami Uotila: muutakin kuin ystävyyttä?
- Prinssi William ja prinsessa Catherine: Perheenlisäystä!
- Sanna Marinin kunto saa haukkomaan henkeään!
- Netta Kukkonen puhuu suunsa puhtaaksi kauramiljonääristä
- Kasinorakastajan blogi: Puuhun voi kiivetä nelinkontin ja väärinpäin
- Näin Ansku Bergström reagoi eksänsä Elina Gustafssonin ja Susani Mahaduran yllätykseen
- Huh! Auri Kanaselta uutispommi