Jerry Bruckheimerin tuottama sarja Unohdetut (The Forgotten) kertoo harrastelijaetsivien ryhmästä, joiden tavoitteena on tunnistaa tuntemattomia rikoksen uhreja ja saattaa vastuulliset oikeuden eteen. Sarjan pääosassa nähdään elokuvista tuttu karismaattinen Christian Slater. Jännittävässä 17-osaisessa rikossarjassa joukko vapaaehtoisia amatöörejä muodostaa oman verkoston, joka yrittää jäljittää tunnistamatta jääneiden murhauhrien henkilöllisyyttä. Kun poliisin standardityö ei riitä, tämä erikoisryhmä astuu kuvaan ja selvittää tuntemattomien ihmisten elämään ja kuolemaan liittyvää ratkaisevaa todistusaineistoa. Jokaisen jakson kertojana toimii rikoksen uhri, joka seuraa ryhmän vaiheita näiden selvittäessä tapahtumien kulkua ja taistelua aikaa vastaan. Jokaisella ryhmän jäsenistä on myös omat henkilökohtaiset syynsä olla mukana synkässä ja vaarallisessa projektissa… Vuonna 2009-2010 Yhdysvalloissa ABC-kanavalla esitetyn sarjan on tuottanut Jerry Bruckheimer, jonka tuotoksia ovat mm. CSI-sarjat, Todistettavasti syyllinen, Ilman johtolankaa ja Amazing Race sekä elokuvia, kuten Pirates of the Caribbean -sarja. Sarjan hahmot ja tähdet Unohdetut-ryhmän keskeisin hahmo on ALEX DONOVAN (Christian Slater; True Romance, Broken Arrow – operaatio erämaassa), entinen rikosetsivä, joka ei ole päässyt yli oman tyttärensä katoamisesta. Ryhmän muilla jäsenillä on kullakin omat vahvuutensa ja vahva motivaatio selvittää tuntemattomien kohtaloita: LINDSAY DRAKE (Heather Stephens; Lost Highway, Hätätila) johtaa ryhmää. Hänen miehensä on tuomittu murhasta ja ryhmän jäsenyys on Lindsaylle katumusharjoitusta miehen rikoksen sovittamiseksi. CANDACE BUTLER (Michelle Borth; Havaiji 5-0, Sano että rakastat) on voimakastahtoinen ja itsevarma nainen, joka pakenee puuduttavaa päivätyötään rikosten selvittelyn maailmaan. WALTER BAILEY (Bob Stephenson; Fight Club, Jericho) on hyvää tarkoittava, mutta välillä liiankin innokas puhelinlaitoksen työntekijä. TYLER DAVIESin (Anthony Carrigan; Samaa sukua) opinnot lääketieteellisessä ovat saaneet väistyä taiteilijanuran tieltä. Tyler joutuu mukaan rikosten selvittelyyn oikeuden määrättyä hänet suorittamaan yhdyskuntapalveluaan ryhmään. GRACE RUSSELL (Rochelle Aytes; Drive, Detroit 1-8-7) on Chicagon poliisilaitoksen henkirikostutkija, joka on myös Alexin entinen suojatti ja ryhmän yhteys poliisiin. Sarjaa tähdittävät myös kuudessa osassa nähtävä 24-tähti Elisha Cuthbert sekä kahden jakson verran vieraileva Susan Ruttan, joka tuli tunnetuksi suositusta L.A. Law -sarjasta. UNOHDETUT 6.1. alkaen perjantaisin klo 21 MTV3-kanavalla

LUE MYÖS: