Kuva: SUB
Johanna Puhakka: ”Seksikohtausten tekeminen on aina vähän kiusallista!”
Salatuista elämistäkin tuttu näyttelijä Johanna Puhakka nähdään Rantabaari-sarjan kolmannella tuotantokaudella Alissa Nikkilän roolissa. Hänellä on takana ikimuistoinen, töiden täyttämä kesä.
– Sarjan tekeminen on ollut ihanaa! Hurjan kevään takia töihin paluu tuntui erityisen kivalta. Työporukka on minulle todella rakas, ja minulla oli vain hyviä muistoja edelliseltä kesältä, hän kertoo.
Rantabaari-sarjassa on totuttu näkemään varsin villejä ja rohkeita seksikohtauksia Salatut elämät -sarjaan verrattuna. Johanna on suhtautunut kohtauksiin ammattimaisesti.
– Niiden tekeminen on osa näyttelijäntyötä ja turvallista, kun pelin henki ja koreografiat ovat selvillä kaikille. Intiimien seksikohtausten tekeminen on aina vähän kiusallista, mutta turvallisessa ympäristössä ammattilaisten kanssa niitäkin voi tehdä ilman epämiellyttävää fiilistä.
Johanna kuvasi toissa kesänä Rantabaarin ensimmäisen ja toisen tuotantokauden, jonka jälkeen hän muutti Lontooseen opiskelemaan draamaa ja tanssimista. – Lontoossa opiskeleminen oli aivan ihanaa! Koulu antoi todella paljon eväitä näyttelijäntyöhön ja tajusin, että erityisesti fyysinen teatteri on lähellä sydäntäni. Sain myös muutaman rakkaan ystävän ja pääsin kokeilemaan kämppiselämää. Se ei ollut aina suurinta herkkua, Johanna naurahtaa. TEKSTI PETRI VOUTILAINEN
LUE MYÖS:
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta