
Joka kuudes helsinkiläinen on ulkomaalaistaustainen – eniten muuttovoittoa arabiankielisistä maista
Helsingissä asui vuoden 2019 alussa 103 412 ulkomaalaistaustaista henkilöä. Tämä oli 16 prosenttia kaupungin koko väestöstä. Kaikista Helsingin ulkomaalaistaustaisista 18 prosenttia oli syntynyt Suomessa eli kuului ulkomaalaistaustaisten toiseen sukupolveen. Tiedot selviävät Helsingin kaupunginkanslian ylläpitämältä ulkomaalaistaustaisethelsingissa.fi-sivustolta.
Ulkomaalaistaustaiset, vieraskieliset ja ulkomaan kansalaiset Helsingissä vuoden alussa 1991 – 2019
Ulkomaalaistaustaisella tarkoitetaan henkilöä, jonka molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla. Ulkomaalaistaustaisten määrä kasvoi viime vuonna 3 504 hengellä eli 3,5 prosenttia. Kasvuprosentti on ollut laskusuunnassa viimeisen viiden vuoden ajan ja oli nyt poikkeuksellisen matala. Silti noin kolme neljäsosaa kaupungin väestönkasvusta tuli ulkomaalaistaustaisista.
Pääkaupunkiseudulla asui koko maan ulkomaalaistaustaisista lähes puolet, kun seudun osuus Suomen koko väestöstä oli noin viidennes.
Ulkomaalaistaustaisten yleisimmät taustamaat Helsingissä olivat vuoden 2019 alussa entinen Neuvostoliitto (18 008 henkilöä), Viro (12 500), Somalia (10 803), Irak (5 938) ja Kiina (3 621). Vuoden 2018 aikana eniten kasvoi aasialaistaustaisten määrä.
Muuttovoitto vieraskielisistä väheni
Viime vuonna Helsinki sai muuttovoittoa vieraskielisistä yhteensä 2 545 henkeä, mikä oli kaksi kolmasosaa kaupungin kokonaismuuttovoitosta. Vieraskielisten muuttovoitto väheni selvästi edeltävistä vuosista.
Vuonna 2018 vieraskielisiä muutti Helsingistä muualle Suomeen edellisvuotta enemmän, erityisesti Vantaalle. Myös maasta pois muuttaneita oli edellisvuotta enemmän.
Eniten muuttovoittoa Helsinki sai viime vuonna arabiankielisistä (583 henkeä), somalinkielisistä (347 henkeä) sekä venäjänkielisistä (267 henkeä). Vieraskielisiä ovat ne, joiden äidinkieleksi on väestötietojärjestelmään rekisteröity jokin muu kieli kuin suomi, ruotsi tai saame.
Lähde: Helsingin kaupunki
Kuva: Wikimedia Commons
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut