Juhani Tamminen Suurin pudottaja -luovutuksestaan: ”Minä olen liideri, enkä mikään s****nan huutosakkityttö”
Michele ”Minttu” Kaulaselle koitui eilisessä jaksossa tehtävä pudottaa kilpailusta joko Tamminen tai Nina Mikkonen ja hän halusi kuulla molemmilta perustelut, miksi he ansaitsisivat jatkaa kisassa. Tamminen kuitenkin täräytti välittömästi poistuvansa kisasta.
– Kokeneena joukkuepelaajan tiedän, että koskaan ei synny hyvää joukkuetta, jos kaikki ajattelevat itsekkäästi. Mulle oli aivan päivänselvää, että jonkun täytyy uhrautua ja olla epäitsekäs. Mä olen sitä ihan mielelläni, Tamminen totesi.
Tamminen oli erityisen tuohtunut ohjelmassa valmentajana toimivalle Janni Hussille.
– En tykkää, että tällaiset mademoiselle Hussit ovat tuolla lärvi auki tietämättä asioista mitään. Jos nämä olisi mun pelaajia, mä roikottaisin niitä Aurajoen sillalta nilkoista ja sanoisin, että mitäs mieltä olet nyt, Tamminen ärähti Ilta-Sanomille.
Tamminen kertoi myöhemmmin Seiskalle, ettei pitänyt juontajien ja varsinkin Janni Hussin toimintaa korrektina. Tamminen raivostui, koska hänen mielestään Hussi antoi julkisuuteen valheellista tietoa leijonalegendan poissaolosta ryhmätreeneistä.
Tamminen poistui treenileiriltä, koska hänen ystävänsä ja oppi-isänsä, jääkiekkovalmentaja Juhani Wahlsten menehtyi äkillisesti kuvausten aikana. Hussi ei näyttänyt tietävän asiaa ohjelmassa ja arveli Tammisen lähteneen karkuteille.
Tamminen latasi asiasta täyslaidallisen Seiskalle.
– Mutta tässä tapauksessa nuoret juontajat hyppivät silmille ja painavat täysin väärää ja valheellista infoa julkisuuteen. Silloin se tarkoittaa, että pitäkää tunkkinne!
Tammisen mukaan hän oli sopinut etukäteen mahdollisista poissaoloista tuottaja Jupe Tuomolan kanssa.
Seiska kysyi Tammiselta, onko Janni Hussi hänen mielestään pätevä koutsi ohjelmaan.
– Koutsi hän ei ole missään tapauksessa. Ainakin itselläni on koutsaamisesta aivan eri käsitykset.
– Kaikki tietävät, että minä olen liideri, enkä mikään s****nan huutosakkityttö. Piste.
Janni Hussi puolestaan kertoi Ilta-Sanomille pöyristyneensä Tammisen purkauksista.
– Siinä vaiheessa, kun aletaan uhkailla julkisesti väkivallalla, siinä mennään rajan yli, Hussi sanoi Ilta-Sanomille.
– Musta saa henkilökohtaisesti kuka tahansa olla mitä mieltä tahansa – musta ei ole pakko välittää – mutta tuossa mentiin hienostuneen rajan yli.
– Sitten vielä se, että on tosi harmi, että ollaan melkein 2020 ja edelleen nuoret naiset joutuvat kokemaan halventavaa tytöttelyä. Mun mielestä se on ikävää, Hussi linjasi Ilta-Sanomille.
Tamminen ei ollut paikalla keskiviikkona, kun ohjelman finaalijakso kuvattiin Hämeenkylän kartanossa Vantaalla.
Lähteet: Ilta-Sanomat, Seiska
Kuva: Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta