
Kari Tapion muistokiertue käynnistyy tänään
Vajaa vuosi sitten menehtyneen laulajalegendan Kari Tapion muistoa kunnioittava Valaise yö –kiertue käynnistyy tänään maanantaina 24.10. Turun Mikaelin kirkosta. Tämä alun perin Kari Tapion itselleen suunnittelema kiertue sisältää kaikkiaan 12 konserttia. Konserteissa esiintyvät Kari Tapion poika Jani Jalkanen yhdessä isänsä entisen orkesterin kanssa sekä vierailevana solistina Sakari Kuosmanen.
Valaise yö –kiertue oli määrä toteuttaa sellaisenaan jo viime keväänä, mutta Kari Tapion kuolema muutti suunnitelmat eikä hän päässyt siinä koskaan itse esiintymään. Pitkän pohdinnan jälkeen Kari Tapion vanhin poika Jani Jalkanen päätti kunnioittaa isänsä esittämää toivetta siitä, että tämä jatkaisi hänen uraansa, kun isästä itsestään ei enää lavalle olisi. Orkesteriksi valikoitui ainoana mahdollisena Kari Tapion oma yhtye, Hänen Orkesterinsa ja kiertueen ajankohdaksi loka-marraskuu. Kiertueen tuottaa Polarartistit Oy, ja liput ovat jo myynnissä Lippupalvelussa.
Kari Tapion muistokiertueen esityspaikat ovat Turun lisäksi Hyvinkää, Helsinki, Lappeenranta, Tampere, Keuruu, Kuopio, Mikkeli, Kouvola, Lohja ja Lahti. Kiertue päättyy tiistaina 15. marraskuuta Espoonlahden kirkkoon Espooseen. Kari Tapion viimeiseksi asuinpaikaksi jäi juuri Espoo, jossa myös hänen viimeinen leposijansa on.
– Minulle on suuri kunnia päästä esittämään yleisölle ohjelmistoa, jonka isäni itse suunnitteli. Kiertueen harjoitukset ovat olleet täynnä suuria tunteita ja toivon, että nuo samat tunteet välittyvät myös yleisölle konserttien aikana, toteaa Jani Jalkanen. – Olen vaistonnut isäni läsnäolon harjoituksissa ja uskon, että hänen persoonansa on mukana vahvasti myös koko kiertueen ajan, vaikka hän itse onkin jo siirtynyt pois joukostamme, Jalkanen jatkaa.
– Otin nöyrästi vastaan kutsun osallistua Kari Tapion muistokiertueelle ja päästä tulkitsemaan lukuisia lauluja, jotka juurihän on nostanut ikimuistoisiksi suomalaisten sydämiin, kertoo kiertueen vieraileva solisti Sakari Kuosmanen.
Kari Tapion muistokiertue:
24.10. Turku, Mikaelin kirkko
26.10. Hyvinkään kirkko
30.10. Helsinki, Vanhakirkko
03.11. Lappeenranta, Lappeen kirkko
06.11. Tampere, Aleksanterin kirkko
07.11. Keuruun kirkko
08.11. Kuopio, Tuomiokirkko
09.11. Mikkeli, Tuomiokirkko
10.11. Kouvolan keskuskirkko
13.11. Lohja, Pyhän Laurin kirkko
14.11. Lahti, Ristinkirkko
15.11. Espoo, Espoonlahden kirkko
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa