Kreikkalainen kappeli kielsi ulkomaalaisten häät brittiparin rivon hääkuvan seurauksena
Kreikan Rodoksen saarella sijaitseva kappeli kielsi ulkomaalaisten parien häät sen jälkeen, kun erään brittiparin hääkuva levisi julksisuudessa. Carly ja Matthew Lunn julkaisivat kuvan Facebookissa pian avioiduttuaan. Kappelin lähellä otetussa kuvassa morsian esittää suorittavansa suuseksiaktin tuoreelle aviomiehelleen.
Rodoksen piispan kerrotaan päättäneen ulkomaalaisten parien vihkimiskiellosta. Monet parit olivat jo varanneet kappelin vihkimispaikakseen ja joutuvat nyt muuttamaan suunnitelmiaan.
Brittiparin vihkinyt Giorgos Eleftheriou totesi:
– Emme voi antaa tämän inhottavan käytöksen ottaa ylivaltaa.
Eleftheriou jatkoi, että sadat tulevat morsiamet britanniasta ja ympäri maailmaa ovat soittaneet hänelle pitkin päivää hääkiellon vuoksi.
– Olemme yksi maailman tunnetuimmista hääkohteista, ja meillä on varauksia vuoteen 2021 saakka, Eleftheriou totesi.
Vihkimispaikan varanneet parit ovat jopa uhanneet haastaa Lunnit oikeuteen hääkuvan seurauksien vuoksi.
Pormestari ei ole vielä vahvistanut päätöstä kieltää häät, mutta hänen odotetaan tekevän niin kauden loputtua. Eleftheriou kertoi, että he pyrkivät sijoittamaan tuhannet jo varatut häät uusiin kohteisiin Rodoksella.
Lähde: Independent
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman