Kummisedän hätähuuto Jackon lasten puolesta: "Heidät on eristetty läheisistä!"
Mark Lester, yksi edesmenneen Michael Jacksonin lasten kummeista, on huolissaan Princen, Parisin ja Blanketin tilanteesta. Lester pelkää, että lapsista ollaan tekemässä esiintyviä sirkuseläimiä, kummajaisia kuten isänsäkin. Prince on jo aloitanut uransa tv-ohjelman isäntänä ja molemmat nuoremmat lapset ovat kiinnostuneet näyttelemisestä. Tosi-TV -ohjelmastakin on ollut puhetta.
Markin mukaan lapset on eristetty monista ihmisistä, joiden kanssa he olivat tekemisissä Jackon vielä eläessä.
– Parrasvaloihin työntäminen ei todellakaan ole heidän etujensa mukaista, eikä tule tekemään heistä onnellisia. He tulevat kokemaan, että heidän tulisi yltää samaan kuin isänsä, mikä ei yksinkertaisesti ole mahdollista, Lester huokaa.
Mark oli Jacksonin hyvä ystävä ja lapsitähti itsekin, joten mies sanoo tietävänsä, mistä puhuu. Hän myös myöntää, että saattaa olla jonkun heistä biologinen isä, koska luovutti spermaa lasten äidille Debbie Rowelle – monen muun muassa. Lester ei ole kuitenkaan saanut olla missään tekemisissä heidän kanssaan Michaelin kuoleman jälkeen.

- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä