Kuopion hiphop-festareiden teemaksi yhteisöllisyys
15.-16.kesäkuuta Kuopioon rantautuvan urbaanin Plantaasi -cityfestivaalin teemana on aito yhteisöllisyys ja nuorten huomioiminen yhteiskunnassa. Nuorien tukeminen on ollut keskeisessä roolissa aina ensimmäisestä tapahtumasta alkaen. “Teemaa halutaan korostaa koko Suomen hyvinvoinnin vuoksi. Meillä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta enää menettää yhtään nuorta tässä maassa”, toteaa Plantaasia järjestävä Jaakko Ikonen.
Erityisteemana on tänä vuonna nuorten ja vanhempienkin syrjäytymisen ehkäiseminen. Konkreettista yhteistyötä tehdään nyt Pohjois-Savon alueella toimivan Elämän Taito ry:n kanssa. “Yhdistyksemme tavoitteena on nuorten syrjäytymiskierteen ennaltaehkäisy ja katkaisu. Näemme Plantaasi -tapahtumaan osallistumisen mahdollisuutena mielekkääseen ja luovaan yhteisölliseen toimintaan musiikin ja kulttuurin parissa. Plantaasi -tapahtuman lapsi-, nuori- ja perhemyönteisyys on linjassa arvojemme kanssa. Haluamme olla mukana edistämässä ihmisen tervettä kasvua ja kehitystä yksilö- ja yhteisötasolla”, sanoo Elämän Taito ry:n puheenjohtaja Sari Pölönen.
Mukana teeman toteuttamisessa on ensimmäistä kertaa myös Kuopion nuorisopalvelu. “Nuorten Palvelu ry valtakunnallisena nuorisokasvatusjärjestönä haluaa tukea Plantaasi -tapahtumaa, sillä se on teko nuorten hyvinvoinnin vuoksi. Plantaasi yhdistää nuorten puolesta toimivia tahoja toimimaan yhdessä ja toimii Nuorten Reviireillä heidän ehdoillaan”, sanoo nuorisoagentti Helmi Korhonen Nuorten Palvelu ry:stä.
Viikonlopun aikana Kuopiolahden kentällä esiintyy yhteensä 13 kotimaista urbaanin musiikin kärkinimeä. Perjantaina lavalle nousevat Notkea Rotta, Mikael Gabriel, Timo Pieni Huijaus, Juju, Ideaali ja Jay Who? sekä Jimmy Smallz. Lauantaita tähdittävät Uniikin ja Timi Lexikonin lisäksi Elokuu, Gracias, Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksu Koo, Ras Henry & Finjam Reggae Band ja Salomo & Kulmakivi Reggae Band. Päälavan artistivaihtojen välissä festivaalin toisella lavalla yleisöä lämmittelee Plantaasin House Band Mikko Tohkasen johdolla.
Plantaasin virallinen jatkoklubi järjestetään molempina päivinä Passion Clubilla Kuopion Kauppakadulla.
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja